Saara Railonvirta

Lapsuuteni kesät vierähtivät Sotkamossa mummun ja ukin luona järven rannalla, Vuokatin vaarojen kupeessa rönttösiä ja lanttukukkoa syöden. Järvellä kalastimme, pilkimme, uimme, veneilimme, hiihdimme, laskettelimme serkkupojan kanssa, luistelimme ja moottorikelkkailimme.

Työurani alkoi 15 kesäisenä herneiden keräilyllä (se jäi kaverini kanssa kertaluontoiseksi, kun kuulemma meni suuhun enemmän kuin vatiin.) ja mansikanmyynnillä Paimion kauppojen edessä. 2003 olin tiskarina iltatöissä Paimion S-marketissa. Se oli minun ensimmäinen kunnon ”tutustu työelämään” hetkeni. Olin juuri tammikuussa täyttänyt 18 ja Salon ammattioppilaitoksessa toisen vuoden opiskelijana suurtalouskokkipuolella. Kala-allergiani alkoi noina aikoina, mutta opettajani Liisa suunnitteli loppuopiskeluni uusiksi ja valmistin vain muita ruokia. Kiitos hänelle.

Työharjoitteluni kokkiopiskelijana suoritin Turun Fransmannin keittiössä ja toisen pätkän Rossossa, joka sijaitsi silloin Hansassa. Fransmannissa hoidin yläkerran kokousruokia, joita kuljetettiin isoilla tarjotinhäkkyröillä yläkertaan hissillä. Olimme Fransmannin kokin kanssa hississä, jossa vallitsi syvä hiljaisuus, kunnes hän alkoi laulaa ”Käpyjen ihmemaa…” Ajattelin, että NYT olen kotona, ha ha! Kylmäkeittiö oli ihanan hektinen maailma, josta nautin.

Valmistumiseni jälkeen aloin miettiä uravaihtoehtoja uudestaan. Opiskelujeni jälkeen toimin Paimion palvelukeskuksen keittiössä eri tehtävissä, kuten keittäjän sijaisena ja keittiöapulaisena pienissä pätkissä vuosina 2004-2006. Pidin keittiössä työskentelystä ja vanhusten kanssa seurustelusta. Tein samaan aikaan Turun Amarillossa töitä tarjoilijana pienellä sopimuksella. Amarillo sijaitsi tuona aikana Hansassa ja alakerrassa oli tanssilattia. Nautin jo silloin asiakkaiden kanssa höpöttelystä ja nauramisesta. Siitä tulee hyvä duunifiilis. Amarillossa yhdistyivät kiire, musiikki, kaupungin syke ja hyvät työkaverit. Amarillossa huomasin nauttivani tarjoilijan töistä.

Kun määräaikainen sopimukseni Amarillossa päättyi ja kala-allergiani paheni, olivat urapähkäilyt taas edessä. Salo oli tullut tutuksi ja hain Salon Lidliin, johon pääsin kassalle. Osan ajasta vietin Kaarinan Lidlissä. Paikka ei kuitenkaan tuntunut omalta ja töissä pitää mielestäni viihtyä. Olin kokenut kiireistä työelämää keittiöissä ja huomannut pitäväni siitä. Joten kohti uusia haasteita. Tahdon hektisyyttä!

Mitä seuraavaksi haluaa tehdä tiedonjanoinen, kokeilunhaluinen ja haasteita kaipaava nuori 20-vuotias Saara? Kuulin, että Paimion Poimari, eli vanha tanssiravintola avataan uuteen uskoon. Sain sieltä baaritarjoilijan paikan, jossa olin melkein päivälleen vuoden. Harmillisesti paikka suljettiin, mutta on tänä päivänä jälleen toiminnassa, mikä on minusta hienoa!

Seuraavaksi suuntasin taas tutuille mestoille Saloon. Kuulin, että Plazaan avattaisiin uusi Arnold´s, siistiä! Sain paikan kahvilatyöntekijänä ja nautin siitä. Kahvilassa oli kova kiire ja asiakkaita koko ajan. Muutamat munkitkin siellä tuli leivottua taikinasta lähtien. Valitettavasti työsopimukseni kuitenkin loppui.

Mitäs sitten? Vieressä toimi Vapaa Valinta, jossa tuli käytyä usein ostoksilla töiden jälkeen. Siellä sattui olemaan paikka auki ja sain töitä jo seuraavaksi viikoksi lomatuuraajaksi. Ah mikä pelastus! Isosiskon arpaonnesta on ehkä vähän tarttunut minuunkin työpaikkojen saamisen suhteen. Siirryin Salosta Paimion Vapaa Valintaan ja sain sieltä karkkivastaavan paikan. Se oli ihan huippua 22-vuotiaalle Saaralle. Tämän jälkeen olin vastuussa eri tuoteryhmistä ja hoidin myös tilityksiä.

Halusin lisää kokemusta, joten hain Paimion S-markettiin töihin ja sain paikan. Hetken kassalla oltuani rohkaistuin ja menin puhumaan silloiselle päällikölle Tanjalle maitovastaavan paikasta ja sain sen. Viihdyin Paimiossa, jossa oli ihania ihmisiä. Itkin sieltä lähdettyäni. Nyt on ihana nähdä, miten vanhat paimiolaiset työkaverit ovat saaneet mahtavia duuneja muista toimipaikoista ja seurata heidän ässätekojaan somessa.

Janosin elämänmuutosta ja halusin Turkuun asumaan ja töihin. Huomasin, että Itäharjun Prismaan haetaan leipävastaavaa. Kävin haastattelussa ja sain paikan. Oli ihanaa saada vastuuta ja uusia kokemuksia. Viihdyin hyvin ja sieltä olen löytänyt parhaimmat ystäväni. Mahtava porukka!

Pian tuli taas mahdollisuus muutoksiin. Pääsin töihin Turun sydämeen S-Market Wiklund Herkkuun. Työnkuvani muuttui, eikä työssä ollut enää samoja haasteita eikä vastuuta. Tuntui, että elämä seisahtui hetkeksi, mutta päätin olla vahva ja jatkaa. Olin hetken aikaa lihaosastolla vastuumyyjän sijaisena, josta seurasi, että sain paikan vastuumyyjänä teollisten ja non-foodin osastolta, jossa työskentelen edelleen. Uusia tuulia töihin on tuonut S-market Wiklund Herkun some, sekä vuoroviikoin päivitettävä Wiklund-keskuksen some. Rakastan sometyössä sitä, että siinä saa olla luova, on vastuuta, on haasteita ja saa tehdä omanlaistaan sisältöä. Vastuumyyjän ja somettajan työhön pitää löytää balanssi, mikä on välillä todella hankalaa, mutta myös palkitsevaa.

Erilaisia asiakaskohtaamisia on uralle mahtunut, niin vaikeita kuin iloisia. Yksi parhaista oli, kun pieni poika saapui myymälään viime vuonna. Oli Halloween ja meiltä olivat Halloween makeiset loppuneet. Muistin ostaneeni ennen töitä karkkipääkallon ja sanoin pojalle, että menepäs odottamaan minua pikakassalle. Äitinsä odotti kauempana. Hain oman karkkikalloni ja ojensin sen pojalle. Hän oli niin iloinen! Tämä oli myymälöissämme tehtäviä #ässätekoja.

Tänä vuonna tuli 10 vuotta täyteen TOK:lla. Koen, että urani on ollut rikasta ja vaihtelevaa, mikä ei aina ole ollut kiinni omasta tahdosta. Mutta niin se elämä vie.

Kuunnelkaa intuitiotanne, siitä voi seurata jotain upeaa!

Kirjoittaja on vastuumyyjä, joka vapaa-ajallaan kuvailee, pelailee, maalaa, joogaa, hoitaa puutarhaa ja kuuntelee musiikkia miehensä ja kissansa Usvan kanssa.