11.1.2021
Jaana Evesti
Näin tuumattiin Turussa 120 vuotta sitten. Lokakuussa 1901 kuluttajien osuustoiminnasta
kiinnostuneet turkulaiset perustivat ensimmäisen uuden osuustoimintalain mukaisen osuuskaupan, kun
Vähäväkisten osuusliike aloitti kuluttajien yhteisostotoiminnan. Kyseessä oli vuosisadan alun todellinen startup-liikeidea, jonka toiminnan tarkoituksena oli tarjota laadukkaita perustarvikkeita kuluttajille halvemmalla kuin yksityiskauppiaat. Ja koska osuuskauppa ei tavoitellut voittoa, palautettiin ylijäämä jäsenille.
Myöhemmin matkan varrella nimi muuttui Turun Osuuskaupaksi, tuttavallisemmin TOK:ksi. TOK ponnistaa edelleen samoista lähtökohdista. Turun Osuuskauppa on omistajilleen palveluita ja etuja tuottava osuustoiminnallinen yritys, jonka perustehtäviin kuuluu keskittämisestä palkitseminen. Pörssiyritykset palkitsevat osakkeenomistajiaan, osuuskauppa asiakasomistajiaan, ja siksi Turun Osuuskaupan asiakasomistajat saivat viime vuonna 21,5 miljoonaa euroa selvää rahaa suoraan tileilleen.
Bonus palautuu siis suoraan rahana takaisin tekemistäsi ostoista. Viime vuonna keskimäärin jokainen TOK:n 165 000 asiakasomistajataloudesta sai reilut 130 euroa rahaa ostojen keskittämisestä, paras viidennes keskimäärin lähes 500 euroa taloutta kohden.
Parhaiten hyödyt omasta asiakasomistajuudestasi, kun
Tapoja Bonuksen hyödyntämiseen on varmasti yhtä monia kuin on asiakasomistajiakin.
Osa säästää Bonukset isompia hankintoja varten, toinen ostaa joulukuussa joululahjat tai jouluruoat.
Vuosien varrella olen kuullut mukavia tarinoita esimerkiksi Bonus-hevosesta ja -takasta. Meidän perheessämme vuosittaiset Bonusrahat on usein käytetty yhteisiin matkoihin. On hienoa, kun on voinut maksaa matkan tai Lapin mökin vuokran edellisenä vuotena kertyneillä Bonuksilla.
Viisas tietenkin sijoittaa Bonukset edelleen poikimaan. S-Pankki tarjoaa siihen monia vaihtoehtoja. Yksi helppo tapa on ohjata kerryttämäsi Bonukset Säästäjä-palveluun. S-mobiilin Säästäjän saat käyttöösi S-Pankin verkkopankkitunnuksilla, toisen pankin verkkopankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella, jos olet S-Pankin asiakas. Lue lisää Säästäjästä tai muista S-Pankin säästämisen ja sijoittamisen palveluista osoitteesta
s-pankki.fi.
Turun Osuuskaupan juhlavuosi tarjoaa monia hienoja etuja asiakasomistajillemme. Seuraa juhlavuoden etujasi täällä tai somessa.
Kirjoittaja on asiakkuuspäällikkö, joka rakastaa suomalaista luontoa, erityisesti saaristoa ja tuntureita. Ikävöi lunta ja hiihtoretkiä etelän jatkuvassa syksyssä.
25.11.2020 |
12.8.2021 |
9.9.2020 |