19.3.2021
Noora Mäkelä
Lemun Sale on pieni kauppa, jossa voi aistia yhteisöllisyyden ja kyläkauppamaisen hengen. Mutta millainen on porukka, joka pitää kaupan pystyssä? Meitä on pieni ja tiivis työporukka Lemussa ja monet ulkopuolisetkin tietävät meidän hyvän yhteishengen ja ilmapiirin. Töihin on aina kiva tulla, kun tietää vastassa olevan ihanat työkaverit ja asiakkaat. Olen Lemun uusimpia työntekijöitä ja vastaanotto oli aivan ihana. Kaikki ovat kärsivällisesti opettaneet minulle uusia asioita ja tunsin heti kuuluvani porukkaan. On ollut myös mahtavaa oppia tuntemaan kaupan asiakaskuntaa ja päästä mukaan tähän pieneen yhteisöön.
Etenkin talvella asiakaskunta Lemun Salessa on pieni, mutta kesäisin kesäasukkaat tuovat vilkkautta pienen kaupan käytäville. Työntekijät ja asiakkaat tuntevat toisensa, mikä mahdollistaa asiakaspalvelun nostamisen uudelle tasolle ja asiakkaat saavat entistäkin henkilökohtaisempaa palvelua.
Meille Lemun työntekijöille tärkeintä on laadukas ja henkilökohtainen asiakaspalvelu. Haluamme kohdata asiakkaat ihmisinä ja ystävinä. Teemme parhaamme, jotta jokainen asiakas saa ainutlaatuisen ja miellyttävän asiakaskokemuksen. Kun asiakkaan auton avain lakkaa toimimasta, yhdessä asiakkaan ja työntekijöiden kesken etsitään netistä ohjevideo ja saadaan avain toimimaan. On meiltä eräs työntekijä myös kesken työpäivän lähtenyt viemään asiakasta kotiin, kun hän ei itse sinne päässyt. Näitä arjen pieniä tai vaikka suuriakin tekoja me kutsumme ässäteoiksi.
Tutut asiakkaat käyvät viikoittain tai jopa päivittäin kaupalla ja heidän kanssaan pysähdytään rupattelemaan. Kiireisenäkin päivänä löytyy aina aikaa vaihtaa kuulumisia asiakkaiden kanssa. Ehkä tällaisen tuttavallisen asiakaspalvelun ansiosta meidän Sale pärjääkin asiakastyytyväisyystutkimuksissa kerta toisensa jälkeen.
Tällainen kyläkauppamainen tunnelma ja tutut asiakkaat ovatkin parhaita puolia pikkukaupassa työskentelyssä.
Kyselin myös muilta Lemun työntekijöiltä meidän pienessä Salessa työskentelystä. Montaa eri myymälää kiertäneenä ja Lemusta jo kerran lähteneenäkin Katri sanoo viihtyvänsä Lemussa hyvin.
– Kukaan ei syyllistä, jos jotain jää tekemättä, kaikilla on halu oppia uutta ja myymälä on aina hyvässä kunnossa. Asiakkaat moikkaavat aina iloisesti takaisin ja ovat tuttuja, joita on aina kiva palvella, Katri kertoo.
Kirjoittaja on myyjä, joka viettää vapaa-aikaansa taloa remontoiden tai sohvalla koiransa kanssa Frendejä katsellen.
4.12.2020 |
18.5.2021 |