Vaatteet kiertoon Sokos Wiklundilla


28.11.2019

Tutkimuksen mukaan suomalaisten omistamista vaatteista yli 60 % on sellaisia, joita ei ole käytetty viimeiseen 12 kuukauteen. Laittamalla kaapeissa uinuvat vaatteet kiertoon, voimme vähentää tarvetta valmistaa uutta ja vaikuttaa omalta osaltamme ympäristön hyvinvointiin. Käytetyn tuotteen ostaminen vähentää tekstiilijätteen määrää, jota jo pelkästään Suomessa syntyy 70 miljoonaa kiloa vuodessa. Käytetyt tuotteet ovat usein kestäviä, eikä niiden kanssa tule ikäviä yllätyksiä laadun suhteen.

Emmyn keräyslaatikot on tarkoitettu tavallisille ihmisille, jotka suosivat laadukkaita ja kestäviä tuotteita, ajattelevat taloudellisesti ja välittävät ympäristövaikutuksista, mutta eivät ehdi tai halua käyttää omaa aikaa vaatteidensa myymiseen verkossa. Myyntilaatikoiden verkosto on Emmyn kehittämä ainutlaatuinen tapa tehdä vaatteiden myyntiin jättämisestä mahdollisimman helppoa ja kätevää muun asioinnin yhteydessä. Sokos Wiklundin Emmy-piste löytyy Brahenkadun puoleisen sisäänkäynnin luota.

Emmy tekee käytettyjen vaatteiden myymisen ja ostamisen helpoksi, ja luo siten aidosti toimivan jälkimarkkinan kestävälle muodille. Emmyn ainutlaatuinen ”avaimet käteen” -myyntipalvelu herättää suomalaisten vaatekaapeissa nukkuvan rahan – myyjä saa parhaimmillaan jopa 80 % myyntituotoista. Myyjän tarvitsee vain jättää myytävät tuotteet Emmyn myyntilaatikkoon ja Emmy hoitaa myyntiprosessin siitä eteenpäin. Ostotilauksia toimitetaan koko EU:n alueelle, ja Emmyn avaimet käteen -myyntipalvelu toimii Suomen lisäksi Virossa.

Emmy on kotimainen startup-yritys ja kiertotalouden edelläkävijä sekä Suomen Tekstiili & Muoti ry:n jäsen ja Sitran Kiertotalouden Kiinnostavimmat -listan yritys. Ruotsalainen Norrsken-säätiö on valinnut Emmyn Pohjoismaiden 100 tärkeimmän impact-startupin joukkoon. Emmyn toimipiste ja verkkokaupan varasto sijaitsee Lohjalla, missä Emmy on yksi alueen suurimmista työnantajista ja tunnetaan etenkin nuorten työllistäjänä.

Emmy lukuina:

● Verkkokauppamme on Suomen suurin ja valikoimassa on tällä hetkellä noin 80 000 tuotetta: naisten, miesten ja lasten second hand -merkkivaatteita, -kenkiä ja asusteita

● Joka viikko valikoimaan lisätään yli 5000 uutta tuotetta ● Verkkosivuillamme emmy.fi käy kymmeniä tuhansia käyttäjiä viikossa

● Tähän mennessä lähes 15 000 myyjää on jo hyödyntänyt Emmyn vaivatonta avaimet käteen -myyntipalvelua.

● Emmy-myyntilaatikoita on nyt lähes 60: Suomessa 48 ja Virossa 10. Myyntilähetteen voi tehdä helposti verkossa tai mobiilissa ja jättää tuotteensa pussiin pakattuna myyntiin myyntilaatikkoon.

● Pidentämällä vaatteiden elinikää kierrätyksellä Emmy on auttanut säästämään tekstiilien valmistuksessa 400 miljoona tonnia CO2 -päästöjä sekä 799 miljoonaa litraa vettä.

● Tähän mennessä hyväntekeväisyyteen on lahjoitettu Emmyn myyjien välityksellä n. 71 000 vaatetta (mm. Hope, Karjalan Apu, AKV).