Onnellisia asiakkaita jo 50 vuoden ajan Sokos Hotelleissa


22.8.2024

Yksi Sokos Hotellien tärkeimmistä tehtävistä on asiakkaiden onnellistaminen. Tänä vuonna 50 vuotta täyttävä hotelliketju panostaa unohtumattomaan asiakaskokemukseen onnellistamalla vieraitaan ja työntekijöitä. Onnellistaminen on ollut Sokos Hotellien missiona vuodesta 2018 lähtien.

Onnellistaminen on sitä, että vieraat saavat vierailulta enemmän kuin osaavat pyytää. Se on pieniä, tai joskus suurempiakin tekoja hotellielämän lomassa. Se on herkkyyttä kuunnella, tarkkuutta huomata ja halua heittäytyä jokaiseen toteutukseen täysillä. Onnellistamisen kohteeksi voivat päätyä niin hotellivieraat kuin työkaveritkin.

Turun Osuuskaupan kaikissa kolmessa Sokos Hotellissa onnellistaminen on vakiintunut osa arkea. Tässä esimerkkejä hotelliemme onnellistamisteoista tämän vuoden puolelta.

 

Original Sokos Hotel Wiklund

”Vieraat tekevät juhlan ja meidän Sini & Pedro siitä ikimuistoisen❤️ Wiklundilla majoittui ja kokousti useamman päivän intialainen ryhmä. Lähtöä edeltävänä aamuna vastaanotosta tiedusteltiin, josko seuraavan päivän kokoukseen olisi mahdollista saada täytekakkua? Ryhmän mukana olevalla pikkuvieraalla olisi nimittäin 4v syntymäpäivä. 🎂 Siitä se sitten lähti! Kakut hankittiin ja Onni Oravakin innostui mukaan onnellistamaan päivänsankaria, jonka iloinen katse Onnia kätellessä oli parasta iloa henkilökunnalle. Innostuipa muutama aikuinenkin yhteiskuvaan Onnin kanssa. Lopuksi laulettiin syntymäpäivälaulu kolmella eri kielellä ja kaikki nauttivat kakuista.”

 

””Ei tämmöstä paikka olekka!”” Niinpä😍 Kokouksille saapui Kille koira isäntänsä kanssa. Killen ruokavalioita ym. ei oltu orderissa huomioitu, joten vein hänelle kokoustila Huvilaan viilentävän pedin (ensimmäinen kesäpäivä Turus), vesiastian, tervetulopussukan ja brekulta jääneitä nakkeja. Isännän mennessä lounastauolla me lähdimme Killen kanssa lenkille aurinkoiseen Aurajoki rantaan tapaamaan turkulaisia nelijalkaisia. Siinäpä kävi sitten niin, ettei Kille meinannut enää kokouspäivää isännän kanssa jatkaakaan (ymmärrettävää kyllä sillä kokouksen aihe ei liipannu lähelläkään koiran elämän ihanuuksia) Tämmöttis meil Turus, kokonaisvaltast hualenpitto asiakkaist!”

 

Solo Sokos Hotel Turun Seurahuone

”Meidän ihana Seurahuoneen respan virkailija Leija löysi paikalliselta kirppikseltä ison Onni Orava pehmolelun. Leija päätti antaa löydetylle Onnille monia käyttövuosia lisää tekemällä hänelle muodonmuutoksen. Monitaitoinen Leija ompeli Onnille ihan ikiomat Seurahuoneen työvaatteet ja näin tämä hyljätty Onni sai uuden perheen liittymällä osaksi Solo-perhettämme. Tämä söpö työkaveri on lyhyen ajan sisällä ehtinyt jo onnellistaa monia vieraita kuin työkavereitakin. Onni viihtyy erityisesti respan Coffee baarin hyllyissä, joka on paraatipaikalla hotellin aulastamme, mutta hän rakastaa liikkua ympäri hotelliamme.”

” Timo lähti juhannuksen tienoilla normaalisti salille pistämään lihakset liikkeelle, hän huomasi hänen kuntosalinsa läheisyydessä hylätyn puukeinun, johon, vaikkei premium kunnossa ollutkaan, saisi pienellä fiksauksella siihen monia käyttövuosia lisää ja kaiken lisäksi sopisi erinomaisesti meidän Backyardille. Timo tiedusteli kuntosalin omistajan kanssa keinun omistajan tiedot, ja sieltä saikin halutessa luvan ottaa mukaan. Timo järjesti heti keinulle kuljetukset ja keinu saatiin meidän Backyardille. Timo aloitti maalaus-/kunnostusoperaation keinulle ja sai avuksi 2 tettiläistä ketkä täällä saivat ensimmäisen maalauskokemuksen. Keinu sai täysin uuden ja raikkaan ilmeen ja on ollut siitä lähtien kovassa käytössä meidän tunnelmallisella terassillamme. Meidän monitaituri Timolle kierrättäminen ja ympäristöystävällisyys ovat sydämen asioita, se näkyy täydellä sydämellä hänen jokapäiväisessä toiminnassaan. Timppa täydensi keinukokonaisuuden lisäämällä Backyardille mm. hyönteishotellin pölyttäjille.”

 

Original Sokos Hotel Kupittaa

”Asiakas oli koiran kanssa aamupalalla mutta, koska aamupalalla oli jo väkeä ja meteliä, koira alkoi vähän pelkäämään ja heidän piti lähteä. Emilia huomasi, että asiakas ei ollut ehtinyt syömään ollenkaa kun oli lähdössä töihin, joten Emilia tarjosi hänelle aamupalapussia mukaan. Emilia laittoi mukaan koiralle vähän purtavaa, macaronsin ja pienen päivän tervehdyksen. Asiakas oli niin iloinen pienestä eleestä ❤”

 

”Janet ja Annika tekivät upean aineettoman ja mieleenpainuvan onnellistuksen! Heillä oli pari kuuroa asiakasta ravintolan puolella, jotka puhuivat vain viittomakielellä. Janetilla ja Annikalla ei ollut sillä hetkellä salissa kova kiire, joten he päättivät opetella parin perusviittoman. He oppivat netin ja asiakkaiden avustuksella, miten sanotaan ”kiitos”, ”ole hyvä” ja ”hyvää ruokahalua”! Ikimuistoinen tilanne asiakkaille <3”

 

”Respan meiliin tuli viestiä lapsen kadonneesta lelusta, jota kovasti jo kaivattiin kotona. Taija löysi lelun ja kuvasi lelun seikkailuista pitkin Kupittaan hotellia ja lähetti kuvat meilitse asiakkaalle. Ihana ja huomaavainen teko lapselle, joka jo lelua kovasti odotti kotiin! ❤ Asiakkaat laittoivat palautteen LinkedIniin ja tällä hetkellä palaute on kerännyt noin 3590 reagointia, 46 kommenttia ja 9 jakoa. Mukana myös TOK:n toimarin tykkäys ja SOK:n toimitusjohtajan kommentti ja kiitokset! Teko, joka on todella vaikuttanut moneen ihmiseen ja tuonut iloista mieltä!!!”