Milla Mäkinen

Aloitin lisävuorojen tekemisen ihan vain ekstratienestien toivossa, mutta sitten kuitenkin ihastuin siihen tietynlaiseen kiertolaisen rooliin. Vaikka oma toimipaikka onkin se ”oma koti kullan kallis”, vaihtelu virkistää ja opettaa. Tein urani alkuvaiheessa töitä ABC-liikennemyymälässä ja haaveilin ravintola-alalla työskentelystä. Ensimmäiset lisävuoroni sijoittuivat kuitenkin kaupan alalle.

Aloitin Itäharjun Prismassa hyllyttämällä leipiä, ja kun pääsin taloon tutuksi, niin aloin saada vuoroja myös muilta osastoilta. Opin paljon kaupan erilaisista käytännöistä hyllytyksestä aina kassajärjestelmään asti. Kaupan alaa kohtaan ei lopulta syttynyt mitään suurempaa intohimoa, mutta oli siinäkin hyvät puolensa. Koronarajoitusten myötä ja ravintola-alan työntekijöiden siirryttyä työskentelemään kauppoihin, oli oma kokemuspohja jo valmiina ja siirtyminen toiselle toimialalle oli suht vaivatonta. Jokaisessa toimipaikassa tarvitsee tietysti lisäksi oppia erikseen vielä ”talon tavoille”, mikä voit tuoda joskus lisähaasteita. Aina kaikesta on kuitenkin hyvällä asenteella selvitty.

Kaupan lisävuorojen jälkeen aloin saada yksittäisiä apuvuoroja ravintoloihin. Ensimmäiset lisävuoroni tein hotelli Radissonin ravintoloissa, joissa työtehtävät sisälsivät tiskarin vuoroja ja saliapulaisena toimimista. Minulla ei tuohon aikaan ollut alan koulutusta, ainoastaan lukiopohja, joten opittavaa riitti, mutta innostusta oppia sitäkin enemmän. Kun aloin oppia talon tavoille ja olin osoittanut olevani ahkera ja aina valmis työntekijä, se palkittiin ja niin alkoi vuoroja tulla talon sisällä muihinkin hommiin. Sain tehdä töitä esimerkiksi hotellin aamiaisella, lounaalla ja a la carte -vuoroissa. Pikkuhiljaa minulle alkoi rakentua pohja ravintola-alan osaamisesta. Ilman Turun Osuuskaupan tarjoamaa mahdollisuutta lisävuoroista, en olisi varmaan löytänyt urapolkuani ja päättänyt ruveta tarjoilijaksi.

Kun olin jonkun aikaa tehnyt saliapulaisen tehtäviä ja food runner -hommia, uskaltauduin tarttumaan mahdollisuuksiin työskennellä tarjoiluapuna, aina kun näitä tehtäviä oli tarjolla. Ja töitä tekemällä karttui myös työssä tarvittava tietous. Kun osaaminen kehittyi yhdessä toimipaikassa, uskalsi hakea rohkeammin muihinkin ravintoloihin ja erilaisiin tehtäviin ravintolamaailmassa. Ovet ympärillä aukesivat pikkuhiljaa, mikä oli hienoa huomata ja samalla kasvoi myös oma ammatillinen varmuus.

Uuteen toimipaikkaan ja työvuoroon mennessä ei voi koskaan olla ihan varma tulevasta päivästä ja sen sisällöstä, siksi jännitys pääsee kasvamaan välillä suureksi. Minua on vähän nolottanut kysellä itsestään selviä asioita paikan työntekijöiltä, mutta oloni on helpottunut nopeasti saadessani vastaanottavaista ja ymmärtäväistä apua. Mieleeni nousee heti muutama ‘tuutorini’ TOK:ssa, jotka opettivat minulle kaikki alkeet ja ammattisalat heidän huomattuaan nuoren ja kiinnostuneen mieleni. Kun en vielä ole oikein osannut itsekään kysyä tarkentavia kysymyksiä, niin vastauksia on jo annettu. Osalle tuutoreistani olen päässyt antamaan kiitosta kasvotusten saamistani opeista, mutta toiset ovat valitettavasti kadonneet muistoihini.

Perehdytys itsessään riippuu toimipaikasta ja osaamiseni tasosta, mutta aina minut on huomioitu hyvin. Muutenkin uuden ihmisen saapuessa taloon, jännitys taitaa olla molemminpuolista. Kun kyseessä on ruuhkatunnit ja tarvitaan osaavaa apua, tilanne jännittää molempia. Toimipaikassa ei välttämättä tiedetä minkälaista apua he tulevat saamaan, kun tiedossa on vain vuoroon tulevan työntekijän nimi ja tieto siitä, mistä toimipaikasta hän on kotoisin. Kokemukseni mukaan vastaanotto on kuitenkin pääpiirteittäin ollut hyvää ja toisenlaiset kokemukset ovat myöhemmin selvinneet puhumalla ja ovat johtuneet kiireestä ja väärinymmärryksistä. Niistä huolimatta ei tarmokkuuteni ole loppunut, vaan päinvastoin mielelläni palaan kyseisiin paikkoihin. Mielestäni lisävuorot oman toimipaikan ulkopuolella kasvattavat työntekijän henkilökohtaista osaamista ja niistä on hyötyä myös esimiehille ja itse toimipaikoille. He saavat kaipaamaansa apua ja uudet ihmiset tuovat työpaikalle uutta virtaa.

Bar Edisonin työntekijänä huomaan ilokseni mara-porukassamme yhteenkuuluvuutta. Keskenään olemme myös keskustelleet ja vertailleet omia vahvuuksiamme ja koettaneet parantaa heikkouksiamme. Meillä on ollut leikkimielistä kilpailua lähiravintoloiden kesken, mutta myös avun antoa tarvittaessa. Kun on tarve paikkaajalle tai muilta puuttuu jotain oleellista, esimerkiksi astioita, niin voi vain soitella naapuriin ja pyytää apua. Nautin olla vieraileva tähti, sillä olen kokenut ammattiosaamiseni vahvistuneen toimipaikkavaihdosten kautta ja voin suositella tällaista tapaa työskennellä kaikille, kenelle se vain on mahdollista.