Tomi Kielo Turun Osuuskaupan henkilöstöjohtajaksi


22.4.2024

Turun Osuuskaupan henkilöstöjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi on valittu Tomi Kielo. Hän aloittaa tehtävässään elokuun alussa.

Tomi Kielolla on pitkä ja monipuolinen johtamiskokemus. Viimeisimmäksi hän on toiminut maailman johtavan ruokapalveluyhtiö Compass Groupin Suomen ihmisistä ja kulttuurista vastaavana johtajana. Tätä ennen hän on tehnyt pitkän uran johtamisen ja henkilöstön kehittämisen parissa muun muassa Valmet Automotivella, jossa hän toimi myös henkilöstöjohtajana.

– Turun Osuuskauppa on varsinaissuomalainen asiakkaidensa omistama monitoimialayritys, joka työllistää yli 2600 tärkeää työtä tekevää palvelualan ammattilaista. Haemme Varsinais-Suomen alueella vahvaa kasvua, ja samanaikaisesti pidämme kiinni hyvästä henkilöstö- ja asiakastyytyväisyydestä ja haluamme kehittää niitä eteenpäin. Tomi tuo mukanaan arvokasta kokemusta ja näkemystä henkilöstön johtamisesta sekä yrityskulttuurin kehittämisestä kasvuyrityksessä ja nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä, Turun Osuuskaupan toimitusjohtaja Niklas Österlund kiteyttää.

– Asiakkaiden ja työntekijöiden tarpeet ja odotukset ovat jatkuvassa muutoksessa, ja se vaatii meiltäkin yhä nopeampaa reagointikykyä. Siinä avainasemassa on hyvä johtaminen. Intohimoni on kehittää organisaation johtamiskulttuurista sellainen, jossa ihmiset innostuvat ja motivoituvat yhteisen tavoitteen edessä. Turun Osuuskaupalla on vahva arvopohja ja vastuullisena kotimaisena työnantajana se on panostanut henkilöstön työhyvinvointiin pitkäjänteisesti. Haluan tehdä tiivistä yhteistyötä henkilöstön kanssa ja tukea omalla osaamisellani osuuskaupan hienoa missiota tehdä Varsinais-Suomesta parempi paikka elää, Tomi Kielo sanoo.

Lisätietoja:
Turun Osuuskauppa, toimitusjohtaja Niklas Österlund, puh. 010 764 4001
Tomi Kielo, puh. 040 131 1881