Turun Osuuskauppa
Turun Osuuskauppa on osa ihmisten arkea Varsinais-Suomessa. Me olemme siellä, missä omistajiemme elämä. Meidän tehtävämme on tehdä arjesta sujuvaa, turvallista ja omannäköistä teoilla, jotka tuntuvat joka päivä: kauppareissulla, kahvitauolla, huoltoasemalla, ravintolassa, työvuoron alussa - siellä missä elämä. Asiakasomistajia Turun Osuuskaupalla on jo yli 190 000. Olemme aidosti asiakasomistajiemme oma yritys. Se tarkoittaa, että hyödyt, palvelut ja investoinnit palaavat takaisin tälle alueelle ja näille ihmisille. Me pidämme huolta omistajistamme, henkilöstöstämme ja ympäristöstämme. Niin on tehty jo vuodesta 1901. Osuuskaupalle tärkeitä arvoja ovat jatkuvuus, pitkäjänteisyys ja vastuullisuus. Tulos ohjataan oman toimialueen investointeihin, palveluja käyttävien asiakasomistajien palkitsemiseen, henkilöstön ammattitaidosta ja työhyvinvoinnista huolehtimiseen, yhteiskunnallisten vastuiden kantamiseen sekä monimuotoisen harrastus- ja yleishyödyllisen toiminnan tukemiseen. TOK on yksi alueensa suurimmista palvelualan työnantajista ja työllistää yli 2 600 henkilöä.Turun Osuuskauppa toimii marketkaupassa, liikennekaupassa, matkailu- ja ravitsemiskaupassa sekä tavaratalo- ja erikoisliikekaupassa. Turun Osuuskauppa on osa S-ryhmää.Turun Osuuskaupan vuosi 2025
- Asiakasomistajia vuoden 2025 lopussa 190 958
- Asiakasomistajat saivat Bonusta ja maksutapaetua yhteensä 30,5 M€
- Liikevaihto 829,1 M€
- Investoinnit Varsinais-Suomeen 71,6 M€
- Henkilöstöä oli vuoden 2025 lopussa 2572
