11.8.2010
Turun Osuuskauppa (TOK) avaa uuden S-marketin Maskun kauppakeskukseen osoitteeseen Maskuntie 224 torstaina 12. elokuuta kello 10. Uusi avattava S-market parantaa Maskun päivittäistavarakaupan palveluita merkittävästi.
– TOK on asiakasomistajiensa omistama palveluyritys, jonka tehtävänä on tuottaa laadukkaita ja edullisia palveluja asiakasomistajilleen. Maskun kunnan alueella asuu tällä hetkellä 2 800 TOK:n asiakasomistajataloutta eli noin 77 prosenttia kunnan talouksista. Asiakasomistajien suuri määrä kunnassa on merkittävä syy uuden S-marketin avaamiseen. Olemme saaneet alueen asiakasomistajilta toiveita TOK:n marketpalvelujen laajentamiseksi Maskun kunnan alueella. Monipuolinen S-market ruokakauppa Maskun liikekeskuksessa parantaa maskulaisten palveluita ja lyhentää päivittäistavaroiden ostosmatkoja, TOK:n toimitusjohtaja Harri Koponen kertoo.
Valikoimissa lähes 11 000 tuotetta
S-marketin laajoihin valikoimiin kuuluu kaikkiaan lähes 11 000 tuotetta. Valikoimissa huomiota kiinnitetään erityisesti hedelmiin ja vihanneksiin sekä tuoretavaroihin. Myymälän sijainti Maskun liikekeskuksessa keskeisellä paikalla ja hyvät liikennöintiyhteydet mahdollistavat helpon ja nopean asioinnin. Uuden S-market Maskun kokonaisala on 1 500 neliötä, josta myyntialaa on 1 200 neliötä.
S-market palvelee maanantaista perjantaihin kello 7–21 ja lauantaisin kello 7–18 sekä sunnuntaisin kello 12–18.
S-market Masku työllistää 18 työntekijää. Market-päällikkönä toimii Sari Sintonen, joka siirtyy uuteen tehtäväänsä Sale Rymättylän myymäläpäällikön tehtävästä.
TOK:n tavoitteena on kehittää edelleen palveluverkostoaan koko toimialueellaan. Taantumasta huolimatta viedään eteenpäin investointeja, jotka ovat maakunnan kehittämisen ja asiakasomistajien palvelujen parantamisen kannalta merkittäviä. Toukokuussa avattiin uusi S-market ja ABC palvelukokonaisuus Turkuun Koulukadulle. Loppusyksyn aikana Turussa avataan kaksi Sale-lähimyymälää toinen Satakunnantielle Länsikeskuksen alueelle ja toinen Martin kaupunginosaan sekä uusi S-market Nousiaisiin.
S-market Maskussa on huomioitu ympäristöasiat
S-market Maskussa on ympäristöasiat huomioitu sekä rakennusvaiheessa että toiminnassa. S-market Maskussa säästetään energiaa esimerkiksi johtamalla kylmälaitteiden lauhdelämpö kiinteistön lämmitykseen. Turun Osuuskauppa on sitoutunut vähentämään energiankulutustaan 9 prosenttia vuoteen 2016 mennessä ja on konkreettisilla teoilla matkalla tavoitteeseen. Uudessa S-marketissa kaikki kylmäkalusteet ovat ovellisia ja kannellisia.
– Kauppojen suurimpia energiasyöppöjä ovat kylmäaltaat ja -kaapit. Uuteen S-marketiin tulee vain ovellisia kylmälaitteita, jotka säästävät energiaa noin 35 prosenttia. Jatkossa tulemme asentamaan TOK:n uusiin ja uudistettaviin marketeihin vain ovellisia ja kannellisia kylmäkalusteita, TOK:n market-toimialajohtaja Mika Marttila kertoo.
S-marketissa myös kierrätetään tehokkaasti. Jätteet lajitellaan TOK:n ohjeistusten mukaisesti ja jätteiden hyötykäyttöaste on yli 70 prosenttia. Pullonpalautuksen yhteydessä on asiakkaiden käytössä lajitteluastiat muoville ja pahville.
TOK on yli 117 000 varsinaissuomalaisen perheen omistama osuuskauppa
Turun Osuuskauppa toimii 21 kunnan alueella Varsinais-Suomessa. Sen tehtävänä on tuottaa palveluja ja etuja asiakasomistajatalouksille. Turun Osuuskauppa toimii market-, liikennemyymälä-, majoitus- ja ravitsemis- sekä tavaratalokaupassa työllistäen noin 2 300 henkilöä.
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Harri Koponen, puh. 010 764 4001, harri.koponen@sok.fi
Toimialajohtaja Mika Marttila, puh. 050 388 4014, mika.marttila@sok.fi
4.10.2024 | Paikallisia uutisia | Tapahtumat
26.9.2024 |