25.8.2021
Tuomo Makkonen
Tampereentien Prisma seisoo perinteisellä kauppapaikalla. On ollut siinä jo 50 vuotta, sillä SOK:n ensimmäinen automarket avattiin samalle paikalle näyttävästi 25.8.1971. Nyt pirteä keski-ikäinen Prisma on uudistusten äärellä.
Työhuoneeni seinät ovat pohjapiirrosten täyttämiä ja palapeliä niiden kanssa on pelattu jo jonkin aikaa. Suunnitelmat alkavat jo näyttää hyviltä ja Prisman uudistuksen kanssa päästään pian liikkeelle. Tavoitteena on startata alkuvuodesta 2022 ja jo saman vuoden jouluna saamme asioida uusitussa Prismassa ja pääsemme kokemaan Turun helpoimman ostosreissun.
Uudistuksen suunnittelussa olemme panostaneet ennen kaikkea hyvään asiointikokemukseen. Myymälästä tulee selkeä, siellä on helppoa ja nopeaa hoitaa ostokset. Laadusta, kattavista valikoimista ja edullisesta hintatasosta emme tingi piiruakaan.
Mitä olisit mieltä siitä, että jatkossa palautat kerralla jätesäkillisen pulloja ja uusi R1-pullonpalautuskone nielee ne nikottelematta? Tai entäpä jos kokeilisit uutta Scan&go-palvelua, jossa skannaat ostamasi tuotteet itse samalla, kun keräät niitä ostoskoriisi? Kassalle menet yhden koodin kanssa ja kauppareissusi on hoidettu. Lisäksi voit napata sushit mukaasi tai poimia herkut ruokapöytään nykyistä pidemmältä palvelutorilta? Ostokset on myös mahdollista maksaa itsepalvelukassalla tai sitten voit hyödyntää kauppakassin keräilypalvelua. Nämä ovat muutamia esimerkkejä niistä uudistuksista, joita aiomme tuoda kauppaan.
Haluamme kuulla myös sinua ja toiveitasi. Seuraa siis Facebook-sivuamme, julkaisemme siellä syksyn aikana kyselyn ja pääset kertomaan omat toiveesi kaupan kehittämiseksi.
Remontin myötä myymälää laajennetaan noin tuhannella neliöllä ja se uudistetaan täysin lattiasta kattoon ja kylmälaitteista kassaosastoon. Ulkoisten puitteiden lisäksi koko Prisman konsepti päivitetään nykyaikaiseksi.
Sinulle se tarkoittaa aikaisempaa parempaa ostospaikkaa: sujuvaa, helppoa ja nopeaa asiointia sekä laajempaa valikoimaa.
Yhden asian haluamme kuitenkin säilyttää vanhasta Prismasta; ystävällinen, sitoutunut ja ammattitaitoinen henkilökunta on jatkossakin toimintamme perusta. Olemme täällä sinua varten
Tampereentien Prisma on yksi Turun Osuuskaupan suurimmista myymälöistä. Se työllistää 100 henkilöä ja uudistuksen jälkeen henkilökuntamäärä kasvaa vielä muutamalla kymmenellä. Valikoimista löytyy noin 60 000 tuotetta ja valikoimat laajentuvat vielä uudistuksen myötä.
Kirjoittaja on Tampereentien ja Piispanristin Prismoista vastaava Prismajohtaja, jonka motto on ”asiakaskokemus ratkaisee kaiken…ihan kaiken, siitä huolehtiminen on tärkein tehtävämme”.