Turun Osuuskaupalla kesätöitä tekevät kaikenikäiset, mutta valtaosa työntekijöistä oli tänäkin vuonna nuoria, työelämänsä alussa olevia. Olemme ylpeitä siitä, että niin moni sai ensikosketuksen työelämään meidän kauttamme ja kiitämme lämpimästi kaikkia kesätyöntekijöitämme heidän arvokkaasta panoksestaan kuluneen kesän aikana.
Kesätyö merkitsee paljon niin nuorelle kuin työnantajallekin. Nuorille se on mahdollisuus kartuttaa osaamista, oppia työelämätaitoja ja rakentaa ensimmäisiä askeleita omalle uralle. Meille työnantajana se on tilaisuus kohdata tulevaisuuden osaajia, luoda heille turvallinen ja innostava ympäristö kasvaa sekä samalla oppia itse nuorten näkemyksistä ja odotuksista työelämälle.
Turun Osuuskaupalla tehdään ihan tavallisia töitä, mutta niillä on tavattoman suuri merkitys. Ne opettavat vastuullisuutta, asiakaspalvelua ja yhteistyötä ja antavat nuorille arvokkaita kokemuksia, jotka kantavat pitkälle tulevaisuuteen.
Mitä nuoret odottavat työelämältä?
Tutkimusten mukaan Gen Z sukupolvi eli noin vuosina 1997–2012 syntyneet nuoret aikuiset odottavat työelämältä ennen kaikkea merkityksellisyyttä, reiluutta ja jatkuvaa oppimista. He arvostavat hyvää perehdytystä, vastuullista työnantajaa ja mahdollisuuksia kehittää itseään. Lisäksi joustavuus, avoin vuorovaikutus ja mahdollisuus vaikuttaa omaan työhön korostuvat odotuksissa enemmän kuin aiemmilla sukupolvilla. Tämä tuo työnantajille uusia velvoitteita mutta myös hienoja mahdollisuuksia uudistaa työelämää yhdessä nuorten kanssa.
”Nuoret odottavat työelämältä paljon enemmän kuin pelkkää työsuoritusta. Heille merkityksellisyys, hyvä perehdytys ja mahdollisuus kehittyä ovat kärkiasioita. Me Turun Osuuskaupassa haluamme pysyä tässä muutoksessa mukana ja panostamme siksi vahvasti perehdyttäjien ja esihenkilöiden koulutukseen. Tavoitteena on, että jokainen nuori kokee työnsä tärkeäksi ja saa siitä eväitä tulevaisuuteen,” kertoo osaamisen kehittämisen päällikkö Ami Kalliomäki.
Kiitos vielä jokaiselle kesätyöntekijällemme. Teidän ansiostanne Turun Osuuskaupan kesä 2025 oli täynnä energiaa, uusia ideoita ja onnistumisia.