18.9.2024
Maailman johtava työnantajakuvaan erikoistunut tutkimus- ja konsultointiyritys Universum tutkii vuosittain ammattilaisten mielipiteitä ja odotuksia suomalaisista työnantajista. Universumin tutkimuksessa S-ryhmä pärjäsi tänä vuonna kaikkein parhaiten toisen asteen tutkinnon suorittaneiden ammattilaisten arvioissa. Viime vuoden tapaan suuri osa heistä pitää S-ryhmää Suomen ihanteellisimpana työnantajana. *
Tutkimukseen vastanneet toisen asteen tutkinnon suorittaneet ammattilaiset pitivät S-ryhmän työilmapiiriä ystävällisenä ja arvostivat mahdollisuutta monipuolisiin työtehtäviin. S-ryhmään yhdistettiin vahvasti myös vakaus työnantajana ja hyvät henkilöstöedut.
Korkeakoulutettujen kaupan alan ammattilaisten ihanteellisimman työnantajan rangikingissä S-ryhmä päätyi upeasti sijalle 2 ja IT-alan ammattilaisten arvioissa sijalle 6.
*Toisen asteen koulutusten käyneiden vastaajien tuloksista ei julkaista virallisia rankingeja, koska kyseessä on epävirallinen osa Universumin Asiantuntijatutkimusta.
Suurena työnantajana kannamme suuren vastuun työntekijöistä
S-ryhmässä työskentelee valtakunnallisesti yli 40 000 työntekijää ja on näin ollen Suomen suurin työllistäjä. Turun Osuuskaupassa puolestaan työskentelee reilut 2 600 työntekijää useissa palvelualan tehtävissä ympäri Varsinais-Suomea.
- Olemme otettuja sijoittumisestamme Universumin tutkimuksessa, sillä onnistumisen tärkein mittari työnantajana on tietysti alalla työskentelevien aidot kokemukset ja mielipiteet. Turun Osuuskauppa yhdessä S-ryhmän kanssa on tehnyt vuosia systemaattista työtä kehittääkseen omaa tekemistänsä työnantajana. Työ paremman työelämän puolesta jatkuu yhä ja tämän kaltaiset tunnustukset vain lisäävät haluamme kehittää tekemistämme jatkossakin, kommentoi Turun Osuuskaupan henkilöstöjohtaja Tomi Kielo.
2.12.2024 | Paikallisia uutisia | Tiedotteet
26.11.2024 |