10.11.2022
Osuuskaupan toiminta-ajatus on ollut alusta asti sama, toimia oman alueensa ja sen ihmisten asialla. Kun liittyy asiakasomistajaksi, liittyy samalla osuuskaupan jäseneksi ja tekee sijoituksen sen pääomaan maksamalla osuusmaksun. Jokainen asiakasomistaja omistaa samansuuruisen osan osuuskaupasta.
-Tänä vuonna lokakuun loppuun mennessä uusia asiakasomistajia on liittynyt Turun Osuuskauppaan 6 113. Heistä 60 prosenttia on alle 34-vuotiaita ja alle 24-vuotiaita on 30 %. Asiakasomistajuus kiinnostaa siis myös yhä nuorempia, kertoo Turun Osuuskaupan asiakkuuspäällikkö Jaana Evesti.
Asiakasomistajat saavat käyttöönsä monipuolisia etuja ja Bonusta, joka on selvää rahaa takaisin ostoksista. Mitä enemmän ostoksiaan keskittää, sitä suurempi on ostoista kertyvä Bonus. Ostoista voi saada myös maksutapaetua, kun maksaa S-Etukortilla. TOK:n asiakasomistajat ovat saaneet lokakuun 2022 loppuun mennessä Bonusta ja maksutapaetua yhteensä 20 523 744 euroa.
Bonus ja edut houkuttivat liittymään
Juho Turusta on Turun Osuuskaupan 170 000: s asiakasomistaja. Juho palkittiin S-ryhmän 500 euron lahjakortilla. Juho liittyi asiakasomistajaksi Wiklundin asiakasomistajapalvelu ja S-Pankkipisteellä.
-Aikanaan minulla oli vanhempien talouteen rinnakkaiskortti, joten S-Etukortti oli tuttu. Opiskeluaikana ei tullut vielä hankittua korttia, koska lähellä ei ollut S-ryhmän kauppaa ja elelin muutenkin pienellä budjetilla. Valmistuttuani päätin ruveta asiakasomistajaksi, koska S-ryhmän palveluita tulee kuitenkin käytettyä. Bonus ja edut olivat siis suurin syy liittyä. S-market Hansa Herkussa tulee käytyä ja nyt kun Wiklund Herkku valmistuu, tarvitsee sekin käydä katsomassa, Juho kertoo.
Juholla ei ollut aavistusta meneillään olevasta kampanjasta, jossa palkittiin TOK:n 170 000: s asiakasomistaja.
-Osa lahjakortista menee ruokaostoksiin ja muihin arjen hankintoihin, mutta jonkun pienen kotimaan reissunkin voisi tehdä ja majoittua S-ryhmän hotellissa, hymyilee Juho.
Asiakasomistajille suunnattuja etuja ja palveluja parannetaan jatkuvasti sekä määrällisesti että laadullisesti. Tärkeimpiä asioita asiakasomistajille ovat hyvät, ajanmukaiset ja kilpailukykyiset palvelut sekä edulliset hinnat. Yksi uusimpia asiakasomistajille kehiteltyjä palveluja on S-mobiili -sovellus, josta näkee kätevästi Bonus-tiedot, saa käyttöönsä etukuponkeja ja sieltä löytyy tiedot vaikkapa ostamiensa tuotteiden hiilijalanjäljestä ja kotimaisuusasteesta.
Yhteiskunnallinen vastuu on osa osuustoimintaa. TOK on alueellaan suuri työllistäjä ja se investoi ja käyttää toimintansa tulosta alueensa hyväksi. Omistajalla on myös oikeus äänestää tai asettua itse ehdolle osuuskauppavaaleissa. Neljän vuoden välein järjestettävissä vaaleissa valittu edustajisto valvoo asiakasomistajien etuja.
Lisätietoja:
Jaana Evesti, asiakkuuspäällikkö, Turun Osuuskauppa, puh. 010 76 44051
17.12.2024 | Paikallisia uutisia
13.12.2024 | Paikallisia uutisia