17.1.2019
Visit Turun jakaman palkinnon merkittävästä matkailuteosta vuonna 2018 on saanut, juuri kautensa Turun Osuuskaupan toimitusjohtajana päättänyt, Antti Sippola. Original Sokos Hotel Wiklund ja Wiklundin uudet ravintolat ovat palkinnon saamiseen johtaneita investoinnin kohteita.
Vuosittain jaettava palkinto on järjestyksessään 22. Sen luovutti Turun kaupunkisuunnittelujohtaja Timo Hintsanen. Palkinnon perusteena ovat rohkeat investoinnit ja uudistukset, joihin Sippola on TOK:n luotsannut. Turun Osuuskaupalla on käynnissä Varsinais-Suomessa ennätyksellinen 100 miljoonan euron investointiohjelma, johon sisältyvät merkittävimmät hotelliliiketoiminnan investoinnit vuosikymmeniin.
– On erityisen arvostettavaa, miten Antti Sippolan johdolla TOK:n investoinneissa on otettu huomioon kokonaisvaltaisen kaupunkikehityksen näkökulma, kehuu palkinnon luovuttanut Turun kaupunkisuunnittelujohtaja Timo Hintsanen. Kun kaupunkikeskustan kehittämisen kunnianhimoiset tavoitteet ja elinkeinoelämän oma kehittämistahto kohtaavat, yhdessä tekemisen henki on aito.
Original Sokos Hotel Wiklund, sekä kaikkiaan viisi Wiklund-keskukseen avattua ja kevään aikana avautuvaa ravintolaa ovat osa näitä suuria investointeja ja hankkeita. Original Sokos Hotel Wiklund avataan maaliskuussa 2019. Kaikki Wiklund-keskuksen ravintolat ja palvelut avataan kevään 2019 aikana.
– Matkailun Oskari on meille suuri kunnia. Olemme tehneet pitkäjänteistä työtä Varsinais-Suomen elinvoimaisuuden ja houkuttelevuuden eteen. Kun matkailijoiden määrät kasvavat, niin perässä tulevat investoinnit palveluihin. Ne palvelevat aina myös paikkakuntalaisia ja tekevät Turusta ja Varsinais-Suomesta paremman paikan elää ja asua, Antti Sippola Turun Osuuskaupasta iloitsee.
Turun alueen viimeaikainen kehitys muun muassa meriklusterin, lääketieteen, biotalouden ja useiden luovien alojen osalta luo hyvän perustan hotelli-, ravintola- ja elämysliiketoiminnan kehittämiselle. Yhtä lailla Turun jatkuvasti kasvava vetovoima suurten yleisötapahtumien ja kongressien isäntäkaupunkina on rohkaissut Turun Osuuskauppaa mittaviin investointeihin.
Uudet hotellit tuovat Turkuun jälleen ripauksen lisää eurooppalaisuutta. Elämykselliset elementit, kuten katollemme aukeava Walo Rooftop Bar on omiaan nostamaan kaupunkia kansainväliselle tasolle ja tarjoaa asiakkaillemme uusia ja ennakkoluulottomia ratkaisuja.
– Antti Sippolalla on ollut koko TOK-uransa ajan selkeä ja rohkea näkemys Turun matkailullisesta vetovoimasta ja potentiaalista. Tämä on johtanut isoihin investointeihin niin kaupunkilaisten kuin kaupungissa vierailevienkin iloksi. Olen tästä erityisen tyytyväinen, koska Antti Sippolan kaltaista visionääriä ja mielipidejohtajaa seurataan alalla tarkkaan, hehkuttaa Visit Turun matkailujohtaja Anne-Marget Hellén.
Sippolan tehtävät TOK:n toimitusjohtajana päättyivät sopimuksen mukaisesti vuoden vaihteessa. Antti Sippola jatkaa kuitenkin Turun Osuuskaupan palveluksessa huhtikuun 2019 loppuun asti, ja johtaa käynnissä olevien suurten investointien loppuun viemisen.
Matkailun Oskari on matkailualan palkinto, jonka Visit Turku jakaa vuosittain matkailun ansioituneelle kehittäjälle tai uudistajalle. Palkinto on jaettu vuodesta 1987 saakka.
17.12.2024 | Paikallisia uutisia
13.12.2024 | Paikallisia uutisia