Turun Osuuskauppa uudistaa Wiklundin kokonaisuudessaan. Uusien ravintola-, hotelli- ja viihdetoimintojen myötä Turun keskustassa sijaitsevasta Wiklundista tulee elämisen monipuolinen keskus.
Suunnitellut uudistustyöt ja merkittävät investoinnit jaksottuvat seuraavien 5-8 vuoden ajalle. Ensimmäisessä vaiheessa investointi kohoaa yli 19 miljoonan euron. Rakennuslupahakemus jätetään muutaman viikon kuluessa.
– Vuosina 2018-2019 laajennamme Wiklund-korttelissa sijaitsevaa hotellia. Hotellin huoneluku kasvaa nykyisestä 60 huoneesta noin 110 huoneeseen ja uusimme hotellin kaikki tilat. Lisäksi tuomme Wiklundin ja hotellin yhteyteen yhteensä viisi uutta ravintolaa tai kahvilaa, hulppean kattoterassin sekä uudenlaisia kokous- ja viihdepalveluita yhteensä noin 1 500 neliön edestä, kertoo Turun Osuuskaupan toimitusjohtaja Antti Sippola.
Wiklundin uudistus on jatkoa Turun Osuuskaupan muille isoille investoinneille, joilla se haluaa kiinnittyä Turun alueen kehittämiseen.
– Uudet ja uudistetut hotellimme tukevat matkailualan toimintaedellytyksiä ja tekevät Varsinais-Suomesta entistäkin houkuttelevamman matkailukohteen. Käynnissä on merkittävimmät hotelliliiketoiminnan investointimme vuosikymmeniin, Sippola jatkaa.
TOK haluaa olla myös mukana kehittämässä ja vahvistamassa Turun keskustan elinvoimaisuutta ja vetovoimaa.
– Turku kehittää kunnianhimoisesti kaupungin keskustaa. Wiklundia uudistamalla haluamme olla osa tärkeää kehitystyötä, mikä lisää ympäristön viihtyisyyttä ja elävyyttä sekä tukee seudullista talouskasvua, Sippola toteaa ja jatkaa, että Wiklundia uudistetaan ja kehitetään, jotta asiakkaita pystytään palvelemaan entistä paremmin.
– Rakennamme Wiklundista uudistuvan keskustan suunnannäyttäjää, jonne on aina syy tulla. Uudella ja monipuolisella Wiklundilla tavataan, syödään ja kahvitellaan, shoppaillaan, työskennellään ja yövytään.