Yhtä arkea ja juhlaa 120 vuotta!


20.10.2021

Mitä jos olisi kauppa, jonka omistaisimme itse? Näin tuumattiin 120 vuotta sitten Turun Raunistulassa. Turun Osuuskaupan tarina alkaa vuodesta 1901, jolloin joukko edistysmielisiä turkulaisia halusi varmistaa osuusliikkeen jäsenille tavaroiden ja palvelujen saannin hyvään hintaan. Päätöksenteko saatiin osuuskunnan omien jäsenten vastuulle ja myös tulos päästiin käyttämään oman kaupan ja asiakkaiden parhaaksi.

Turun Osuuskauppa (alkujaan Wähäväkisten Osuusliike) on Suomen vanhin, yhtäjaksoisesti näihin päiviin saakka toiminut osuuskauppa. Lokakuun 20. päivä juhlitaan Turun Osuuskaupan 120-vuotista taivalta.

Osuuskaupan toiminta-ajatus on pysynyt ajan saatossa muuttumattomana ja siinä lienee pitkän iänkin salaisuus. Turun Osuuskaupan tehtävänä on edelleen tuottaa palveluja ja etuja asiakasomistajille sekä tehdä arjen hyviä tekoja oman alueen elinvoimaisuuden ja ihmisten hyvinvoinnin eteen.

Arjen hyviä tekoja jo vuodesta 1901

Juhlavuoden yhtenä hyvänä tekona Turun Osuuskauppa toi yhdessä LähiTapiola Varsinais-Suomen kanssa sydäniskurit jokaiseen TOK:n markettiin. Sydäniskuri voi pelastaa ihmishengen, kun hätä yllättää ja apua tarvitaan nopeasti. Nyt syksyn kynnyksellä Tuu mukaan! -kampanjassa osuuskaupassa tartuttiin isoon ja tärkeään teemaan, nimittäin lasten ja nuorten harrastusten tukemiseen ja syrjäytymisen ehkäisyyn. Yli 50 varsinaissuomalaista urheiluseuraa oli mukana tarjoamassa lapsille mahdollisuuksia löytää oma harrastus. Ja nyt vuoden loppuun asti on käynnissä Pidä Huolta -keräys, jossa hankitaan valtakunnallisten tähtiartistien tahdittamana jopa miljoonia euroja nuorten mielenterveystyöhön. Turun Osuuskauppa osallistui keräykseen 10 000 eurolla.

Arjen hyvät teot jatkuvat myös juhlavuoden jälkeen. Yhtä lailla osuuskauppa jatkaa panostamista palvelujen ja etujen kehittämiseen sekä edulliseen hintatasoon, kuten se on tehnyt jo 120 vuoden ajan.

Tiesitkö tämän Turun Osuuskaupasta?

– Ensimmäinen Turun Osuuskaupan myymälä nro 1 avattiin Raunistulaan vuonna 1902. Saman vuoden lopussa osuuskaupalla oli viisi myymälää ja kaksi leipomoa. Myymälästä nro 4, joka avattiin Aninkaistenkadun varteen, tuli sen ajan päämyymälä. Henkilökunnan määrä oli tuolloin 20.

– Wähäväkisten talo valmistui vuonna 1907 Aninkaistentorin laidalle. Komea Jugend-tyylinen talo oli Turussa jotain täysin uutta ja hienoa.

– 1918: Wähäväkisten osuusliikkeestä Turun Osuuskaupaksi.

– Vuoteen 1924 asti myymälät olivat olleet elintarvikemyymälöitä, mutta samana vuonna ensimmäinen rautatavaroiden myymälä aloitti toimintansa ja lisäksi perustettiin kaksi erikoisosastoa.

– 1930-luvulla panostettiin erityisesti muun muassa henkilökunnan koulutukseen. Kirjekursseja tuettiin ja ruotsin kielen opiskelumahdollisuuden tarjoaminen henkilöstölle oli kaksikielisessä kaupungissa tärkeää.

– Vuonna 1938 avattiin ensimmäinen TOK:n ravintola. Ravintolat menestyivät alusta asti hyvin.

– 1948: Perustettiin voimakkaasti kasvavaan Vasaramäen kaupunginosaan Turun Osuuskaupan siihen mennessä suurin kaupunkimyymälä. Sitä kutsuttiin tavarataloksi ja sinne perustettiin osuuskaupan ensimmäinen kemikaaliosasto.

– Vuonna 1956 otettiin käyttöön ensimmäinen TOK:n myymäläauto. Autossa myytiin lähes kaikkia elintarvikkeita, mutta maitoa ja piimää ei saanut myydä, sillä tuotteiden tuli olla pakattuja. Parhaimmillaan autoja oli käytössä kuusi.

– 1957 vuoden joulunavaus aiheutti jännitystä. Pääseekö joulupukki laskeutumaan kopterillaan paikalle, vai pilaako sumuinen sää suunnitelmat? Sumu hälveni lopulta sen verran, että laskeutumislupa pukille myönnettiin. Helikopteritempaus keräsi kiitosta ja se kasvatti koko alueen sen hetkistä joulumyyntiä houkuttelemalla paikalle tuhansia ihmisiä.

– 1958: Osuuskauppa avaa itsepalvelumyymälän. Tässä ”pikamyymälässä” sai itse kerätä ostoksensa ja maksaa ne lopuksi kassaan.

– 1963 valmistui Wiklundin tavaratalo, joka oli valmistuessaan Suomen toiseksi suurin tavaratalo. Yksi Wiklundin tavaratalon erikoisuuksista oli Suomen suurin pikamyymälä, jonka lasiseinän takana sijaitsevaa varastoa asiakkaat pääsivät ihmettelemään kaupassa käynnin lomassa.

– 1970: Osuuskauppa osti Humalistonkadulla sijaitsevan Seurahuoneen.

– 1971 avattiin Turun ensimmäinen automarket Sokos Turku (nykyinen Prisma Tampereentie). Automarketeille tyypillistä oli sijainti kaupungin ulkopuolella hyvien liikenneyhteyksien varrella.

– 1974: Ensimmäiset Turun Osuuskaupan edustajiston vaalit pidettiin 4-5.11. 1974. Edustajistoon valittiin 86 jäsentä. Äänioikeuttaan käytti 4672 jäsentä.

– 1989 otettiin käyttöön porrastettu ostohyvitys, joka sai nimen Bonus.

– 1990: Avattiin Amarillo, josta tuli TOK-yhtymän menestyksekkäimpiä ravintoloita. Amarillo toi Turun ravintolatarjontaan uutuutena sen, että se oli sekä ruoka-, että viihderavintola.

– 1997: Avattiin TOK:n ensimmäinen Prisma-keskus.

– 2001:  Turun Osuuskauppa täytti 100 vuotta. Kauppakeskus Mylly avattiin suunnitelmien mukaisesti satavuotisjuhlan aattona.

 

Lähteet: Leena Rossi, Paavo Oinonen, Henri Terho, Tomi Ahti 2001: TOK – Sata vuotta yhteistä matkaa 1901-2001, Ismo Heervä; Turun Osuuskauppa 1901-1976