Turun Osuuskaupalle uusi toimialajohtaja – Mittava investointiohjelma ja verkkokauppa kasvun vetureina


Turun Osuuskauppa hakee market-kaupassa vahvaa kasvua ja uudistumista. Jatkossa market-kauppaa luotsaa Mikko Junttila.

1.10.2019

– Kilpailu päivittäistavarakaupassa on kovaa ja markkinatilanne haastaa meitä koko ajan uudenlaiseen tekemiseen ja vahvan kasvun hakemiseen. Tavoittelemme nyt voimakkaasti ruokakaupan markkinaosuuden kasvattamista uudistamalla, laajentamalla ja kehittämällä asiakasomistajien palvelutarjontaa. Tätä tukevat vahva alueellinen investointiohjelma, aktiivinen liikepaikkahankinta, verkkokaupan noutoverkoston ja jakelualueen laajentaminen sekä asiakaskokemuksen entistä tarkempi vaaliminen, kertoo toimitusjohtaja Antti Heikkinen Turun Osuuskaupasta.

Uudistumisen ja vahvan kasvustrategian myötä market-toimialasta ja liikennemyymälä- ja polttonestekaupasta vastaavaksi toimialajohtajaksi on 1.10.2019 alkaen nimitetty KTM Mikko Junttila. Samassa yhteydessä Mikko Rauhanen jättää tehtävänsä Turun Osuuskaupassa.

Junttila siirtyy Turun Osuuskauppaan Osuuskauppa Keskimaalta Prisma- ja Terrajohtajan tehtävästä. Junttilalla on monipuolinen kokemus vähittäiskaupan alalta ja hän on toiminut S-ryhmässä useissa market-kaupan tulosvastuullisissa tehtävissä ja asiantuntijarooleissa, muun muassa tavaratalonjohtajana ja useaan otteeseen Prismajohtajana. Koulutukseltaan Junttila on kauppatieteiden maisteri.

– Mikko Rauhanen on tehnyt pitkän ja hienon uran Turun Osuuskaupassa. Haluan tässä yhteydessä kiittää Mikkoa hyvästä ja pitkäjänteisestä työstä Turun Osuuskaupan market-kaupan kehittämiseksi, Heikkinen jatkaa.

TOK:n investoinnit market-kaupan kehittämiseen ovat viimeisen kahden vuoden aikana olleet yhteensä 45 miljoonaa euroa ja kasvua tukevat investoinnit jatkuvat edelleen. Vuoden 2020 aikana osuuskauppa avaa uuden S-market Manhattanin Turun Pitkämäkeen ja uudistaa täysin S-marketin Paraisilla. Kasvua haetaan voimakkaasti myös verkkokaupasta, kun verkkokaupan noutopisteitä tuodaan lähitulevaisuudessa laajasti toimipaikkojen yhteyteen sekä suurten asiakasvirtojen äärelle.

Lisätietoja medialle:

Turun Osuuskauppa, toimitusjohtaja Antti Heikkinen, puh. 010 764 4003