10.3.2011
Turun Osuuskauppa (TOK) työllistää tällä hetkellä yli 2 300 palvelualan ammattilaista. TOK:n henkilökuntamäärä on viimeisen kymmenen vuoden aikana toimipaikkaverkoston laajenemisen myötä reilusti kaksinkertaistunut. Tällä hetkellä TOK:lla on 117 toimipaikkaa, jotka tarjoavat vuosittain myös merkittävän määrän kesätyöpaikkoja ympäri Varsinais-Suomea.
TOK tarjoaa ennätysmäärän kesätyöpaikkoja vuonna 2011. Kesätyöpaikkojen määrä kasvaa edellisestä vuodesta. Varsinaisia kesätyöpaikkoja on 416 (+95) ja lisäksi tarjotaan noin 300 (+43) nuorelle mahdollisuus päästä kesätöihin ”tutustu työelämään ja tienaa” -työharjoitteluohjelman avulla.
– Nuorille on tärkeää järjestää kesätöitä ja harjoittelupaikkoja. Kesätyö on nuorelle tärkeä keino hankkia käytännön tietoa ja kokemusta tulevaisuuden koulutus- ja uravalintoja koskevia päätöksiä varten, TOK:n henkilöstöjohtaja Marja Kyllönen kertoo.
TOK:ssa ”tutustu työelämään ja tienaa”-työharjoitteluohjelma koskee 15 vuotta täyttäneitä peruskoululaisia ja lukiolaisia. Kesäharjoitteluohjelma kestää kaksi viikkoa ja harjoittelu voidaan sijoittaa kesä-elokuun väliselle ajalle. ”Tutustu työelämään ja tienaa” -työharjoitteluohjelman suorittamisesta kesällä 2011 TOK maksaa nuorelle kertakaikkisena palkkana 320 euroa.
– TOK on kasvava alueellinen palvelualan yritys, joka uusien toimipaikkojen myötä tarvitsee yhä enemmän lisää osaavaa henkilökuntaa. Yhteys työelämään tuleviin nuoriin tarjoaa työnantajallekin mahdollisuuden saada tulevina vuosina ammattitaitoisia työntekijöitä, jatkaa Marja Kyllönen.
Tutustu työelämään ja tienaa- kesäharjoitteluohjelman haku on avoinna 30.4. asti. Haku tapahtuu täyttämällä hakulomake osoitteessa www.tok.fi > Työpaikat. Varsinaisten kesätyöpaikkojen hakuaika on 15.3.2011 saakka. Myös näihin paikkoihin haku tapahtuu osoitteessa www.tok.fi > Työpaikat.
TOK on yli 120 000 varsinaissuomalaisen talouden omistama osuuskauppa
Turun Osuuskauppa toimii päivittäis- ja erikoistavarakaupassa, liikennemyymälä-, matkailu- ja ravitsemis- sekä tavaratalokaupassa 21 kunnan alueella Varsinais-Suomessa. Sen tehtävänä on tuottaa palveluja ja etuja asiakasomistajatalouksille.
Lisätietoja:
henkilöstöjohtaja Marja Kyllönen, puh.010 764 4004, marja.kyllonen@sok.fi
4.10.2024 | Paikallisia uutisia | Tapahtumat
26.9.2024 |
25.9.2024 | Paikallisia uutisia