Turun Osuuskauppa suunnittelee Myllyn Sokoksen sulkemista – tilalle Emotion


4.9.2019

Turun Osuuskauppa suunnittelee Sokos Myllyn liiketoiminnan lopettamista vuoden 2020 alussa. Tavoitteena on avata ensi kevään aikana nykyisen Sokoksen paikalle, mutta pienempiin neliöihin, kauneuden ja hyvinvoinnin erikoisliike Emotion.

– Viime vuodet ovat käyttötavarakaupassa olleet haasteellisia. Olemme nyt päättäneet keskittyä Sokos-liikeidean kehittämiseen Wiklund-keskuksessa, jota olemme viimeisen puolentoista vuoden aikana uudistaneet. Kevään 2020 aikana avaamme Kauppakeskus Myllyyn kauneuden ja hyvinvoinnin erikoisliike Emotionin Sokoksen paikalle. Nykyisen Hyvä Olo -hoitolan toiminta jatkuu myös tulevaisuudessa Emotionin yhteydessä, sanoo toimialajohtaja Mikko Eskelinen Turun Osuuskaupasta.

Myllyn Sokoksessa ja Hyvä Olo -hoitolassa työskentelee yhteensä 32 henkilöä. Kaikille tarjotaan työtä Turun Osuuskaupasta.