Turun Osuuskauppa jatkaa Suomen innostavimpien työpaikkojen joukossa


2.11.2022

Turun Osuuskauppa on saanut Suomen innostavimmat työpaikat 2022 -tunnustuksen jo toista kertaa peräkkäin. Tunnustus viestii henkilöstön korkeasta omistautuneisuudesta sekä yrityksen pitkäjänteisestä ja osallistavasta kehittämisestä. Kyseessä on suomalaisen työelämän tunnustus, joka myönnetään vuosittain parhaille Eezy Flown PeoplePower® -tutkimukseen osallistuneille organisaatioille.

– Olemme iloisia siitä, että työyhteisötutkimuksemme tulokset ovat pysyneet korkealla tasolla, vaikka viime vuosien poikkeukselliset ajat ovat haastaneet erityisesti palvelualoja. Meille on tosi tärkeää, että henkilökuntamme voi hyvin ja heillä on mahdollisuus vaikuttaa oman työyhteisönsä asioihin. Olemme määrätietoisesti kehittäneet muun muassa henkilökunnan vuorovaikutus-, vaikuttamis- ja palautekanavia sekä esihenkilöiden johtamisvalmiuksia ja tämä näkyy mielestäni nyt tuloksissa, henkilöstöjohtaja Terhi Lautkankare Turun Osuuskaupasta kertoo.

Turun Osuuskaupan vastikään tehdyn työyhteisötutkimuksen tuloksissa oli edelleen nousua ja tulos oli jälleen osuuskaupan kautta aikojen korkein. Tämän vuoden tulosten mukaan henkilöstö näkee Turun Osuuskaupan vahvuuksina tasapuolisen kohtelun, palkitsemisen oikeudenmukaisuuden, yrityksen päätöksen teon selkeyden sekä yhteistyön yksiköiden välillä. Henkilöstöllä on myös vahva luottamus johdon päätöksentekokykyyn. Tutkimus toteutettiin alkusyksystä ja vastausprosentti oli 84,4 prosenttia.

– On todella hienoa, että saamme tänäkin vuonna jatkaa Suomen innostavimpien työpaikkojen joukossa. Ennen kaikkea tämä on tunnustus ja kiitos henkilökunnallemme. He ovat yhdessä rakentaneet työyhteisöjä, joissa on hyvä yhteishenki ja ihmiset voivat hyvin. Iso kiitos kaikille tokkilaisille, Lautkankare summaa.

Turun Osuuskaupassa työskentelee lähes 2 400 kaupan ja palvelualan ammattilaista, joista yli 60 prosenttia on alle 35-vuotiaita. Koko henkilökunta on kannustepalkitsemisen piirissä ja nauttii S-ryhmän monipuolisista henkilöstöeduista.

 

Lisätietoja:
Turun Osuuskauppa, henkilöstöjohtaja Terhi Lautkankare, puh. 010 764 4004