Turun Osuuskauppa ja toimitusjohtaja Harri Koponen ovat sopineet, että Koponen jättää tehtävänsä 10.12.2013 alkaen. Koponen on ollut Turun Osuuskaupan toimitusjohtajana vuodesta 2003. Toimitusjohtajan tehtävää hoitaa toistaiseksi toimitusjohtajan varamies, TOK:n talousjohtaja Niko Toivanen.
– Turun Osuuskaupan toimitusjohtajana ollessani olen saanut olla mukana kehittämässä TOK:n toimintaa ja palveluverkostoa. Asiakasomistajille palautettavan Bonuksen määrä on kasvanut vuoden 2002 noin kahdeksan miljoonan euron tasosta noin 25 miljoonaan euroon vuonna 2012. Asiakasomistajia palvelevien TOK:n toimipaikkojen määrä on kaksinkertaistunut, noin 50 toimipaikasta nykyiseen 120 toimipaikkaan. TOK:n liiketoiminnan tulos ei kuitenkaan viime ja kuluvana vuonna ole ollut riittävällä tasolla, mistä toimitusjohtajana kannan vastuun. Erityisen iloinen olen siitä, että toimitusjohtajakaudellani TOK on pystynyt luomaan Varsinais-Suomeen yli 1000 uutta palvelualan työpaikkaa.
– Olen tehnyt 25 vuoden työuran S-ryhmässä ja toiminut siitä yli 10 vuoden ajan Turun Osuuskaupan toimitusjohtajana. Nyt on sopiva hetki vetää vähän henkeä ja miettiä seuraavia haasteita, jatkaa Harri Koponen.
– TOK:n toimintaa on toimitusjohtaja Koposen kaudella kehitetty vahvasti asiakasomistajien eduksi. Turun Osuuskaupan asiakasomistajille palautetut Bonukset olivat 25 miljoonaa euroa viime vuonna, toteaa Turun Osuuskaupan hallintoneuvoston puheenjohtaja Timo Hollmén.
– Turun Osuuskaupan tuottamia palveluita tulee edelleenkin tehostaa ja samalla parantaa asiakasomistajien etuja. Erityisesti epävarman taloudellisen yleistilanteen aikana tämä vaatii jatkuvaa seurantaa ja nopeaa reagointikykyä. TOK:n johtaminen tulevina vuosina edellyttää ennakkoluulottomia, tarkoin harkittuja strategisia valintoja sekä uudenlaista johtamista, sanoo Hollmén.
Hollménin mukaan uuden toimitusjohtajan haku käynnistetään välittömästi.