Turun Osuuskaupan henkilöstöjohtaja vaihtuu


27.3.2020

KTM, eMBA Terhi Lautkankare on nimitetty Turun Osuuskaupan henkilöstöjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi 1.4.2020 alkaen. Henkilöstöjohtaja toimii myös työsuojelupäällikkönä.

Tällä hetkellä Terhi Lautkankare toimii Sokos-johtajana sekä Sokos Wiklundilla että Sokos Myllyssä. Lautkankareella on pitkä historia Turun Osuuskaupassa. Hän on toiminut useissa vastuullisissa esimiestehtävissä päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, muun muassa Myllyn ja Loimaan Prisman johtajana.

Nykyinen henkilöstöjohtaja Marja Kyllönen varmistaa Senior Advisorin roolissa sujuvan tehtävien siirron ja siirtyy kesäkuussa uuden työnantajan palvelukseen. Kyllönen on tehnyt pitkän uran Turun Osuuskaupassa vuodesta 2006 lähtien. TOK:n henkilöstöjohtajana ja johtoryhmän jäsenenä hän on toiminut vuodesta 2008.

– Haluan lämpimästi kiittää Marjaa. Olemme saaneet nauttia Marjan ammattitaidosta ja työtoveruudesta useita vuosia, ja hänellä on ollut tärkeä rooli TOK:n kehittämisessä ja arjessa. Samalla toivotan Terhin tervetulleeksi Turun Osuuskaupan johtoryhmään ja uusien innostavien tehtävien pariin, sanoo Turun Osuuskaupan toimitusjohtaja Antti Heikkinen.

 

Lisätietoja:

Turun Osuuskauppa, toimitusjohtaja Antti Heikkinen puh. 010 764 4003