4.6.2014
ABC Raisiossa, Aurassa ja Tammisillassa otetaan torstaina 5.6.2014 käyttöön sähköautojen pikalatauspisteet.
– Sähköauton luontevin käyttöympäristö on kaupungeissa, mutta sähköauton hankintaa pohtivalle on tärkeää, että autoa voi käyttää myös taajamien ulkopuolella sekä ladata sen nopeasti matkan varrella, toteaa ABC-ketjupäällikkö Mikko Malmberg Turun Osuuskaupasta.
-Haluamme olla edelläkävijä näidenkin palvelujen toteutuksessa ja tarjota myös tätä energiamuotoa polttoainetarjonnan yhteydessä, Malmberg jatkaa.
ABC, Fortum ja Nissan tuovat yhteistyössä pikalatauspisteitä ABC-asemille ympäri Etelä-Suomea. Pisteitä on jo 13, ja kesän aikana avataan vielä 2 uutta pistettä.
Yhteistyössä Nissan, Fortum ja ABC
Autonvalmistaja Nissan, energiayhtiö Fortum ja ABC-ketju ovat solmineet yhteistyösopimuksen, jonka tarkoituksena on luoda Suomen valtaväylien varrelle pikalatauspisteiden verkosto, joka osaltaan mahdollistaa sähköautoilla liikkumisen.
Hankkeella on myös pohjoismainen ulottuvuus, sillä Nissanin ja Fortumin yhteistyö toteutuu myös lahden toisella puolella ja yhdistää pohjoismaiset pääkaupungit pikalatausverkostolla aina Kööpenhaminaa ja Osloa myöten. Norja onkin yksi sähköautoilun edelläkävijämaita, jonka teillä rullaa jo yli 35 000 sähköautoa. Suomessa ollaan vielä takamatkalla noin 500 täyssähköautolla ja ladattavalla hybridillä.
Autonvalmistaja Nissan on kehittänyt tehokasta lataustekniikkaa, joka on käytössä uudessa Nissan LEAF -mallissa. Fortum vastaa pikalatauspisteiden järjestelmistä, asennuksesta ja ylläpidosta. Yrityksellä on yli kymmenen vuoden kokemus sähköautojen latausjärjestelmien kehittämisestä.
Tervetuloa ABC Raisioon (Piilipuunk. 2, Raisio) tutustumaan sähköautoihin ja niiden lataamiseen 5.6.2014 klo 10-14! Paikalla myös Fortumin ja Nissanin asiantuntijat sekä mahdollisuus koeajaa sähköautoa.
***
Tekniset tiedot:
Nyt avattavissa pikalatureissa maksimi teho on 50kW sekä niissä on kaksi tasasähköistä pikalatausvaihtoehtoa. Laturilla voi pikaladata sekä CHAdeMO- (esim. Nissan, Mitsubishi), että CCS-standardin (esim. BMW, VW) mukaisia ajoneuvoja. Pikalataus palvelee parhaiten sähköautoilijoita valtaväylien varrella, jolloin sähköautolla voidaan tehdä pidempiäkin matkoja. Pikalataus kestää noin 30 minuuttia. Tuona aikana saadaan ladattua 80 prosenttia akkujen varauskapasiteetista.
Sähköautokannan kasvu edellyttää riittävää infrastruktuuria latauspaikkojen muodossa. Perusvirta saadaan yleensä yön aikana niin sanotulla hitaalla latauksella, 2-3 kW teholla auton ollessa parkissa. Tätä tehokkaampi on parin tunnin ja runsaan 20 kW asiointilataus, jota tarjotaan kauppojen, ostoskeskusten ja työpaikkojen pysäköintihallien yhteydessä. Pikalataus taas on teholtaan 50 kW ja se palvelee parhaiten valtaväylien varrella, jotta sähköautolla voidaan tehdä pidempiäkin matkoja. Pikalatauksessa saadaan puolessa tunnissa noin 80 prosenttia sähköauton akkujen varauskapasiteetistä täyteen. Se antaa nykytekniikalla autolle noin 100 kilometrin toimintasäteen.
Seuravilla ABC-asemilla voi jo nyt ladata sähköauton pikalatauspisteellä:
ABC Raisio
ABC Tammisilta, Paimio
ABC Aura
ABC Nihtisilta, Espoo
ABC Pohjois-Tapiola, Espoo
ABC Hyvinkää
ABC Imatra
ABC Amiraali, Kotka
ABC Kivimaa, Lahti
ABC GrilliMarket Tytyri, Lohja
ABC Prisma Limingantulli, Oulu
ABC Kunikaantie, Pernaja
ABC Ilola, Vantaa
Seuraaville ABC-asemilla avataan pikalatauspisteet kesällä:
ABC Koria
ABC Kivihaka, Vaasa
4.10.2024 | Paikallisia uutisia | Tapahtumat
26.9.2024 |