TOK kehitti asiakasomistajien palveluja 30 miljoonalla eurolla


12.2.2013

TOK:n vuosi 2012 pähkinänkuoressa:

– Maaliskuussa avattiin Prisma etumyymälöineen Turun Länsikeskukseen

– Elokuussa avattiin Prisma-keskus Loimaalle

– TOK:n liikevaihto kasvoi 5,2 prosenttia ja oli 568,9 miljoonaa euroa (edv. 541,0 M€)

– TOK:n asiakasomistajat saivat Bonusta 25,2 miljoonaa euroa (edv. 24,3 M€)

– Uusia asiakasomistajatalouksia liittyi Turun Osuuskauppaan 7 512 (edv. 6 722)

– TOK:n toimialueen kotitalouksista 63 prosenttia oli Turun Osuuskaupan asiakasomistajia

– TOK:n investoinnit ja kehittämispanostukset olivat 30,1 miljoonaa euroa (edv. 18,2 M€)

– TOK:n toiminnan tulos oli 5,7 miljoonaa euroa (edv. 8,0 M€)

– TOK:n henkilöstömäärä vuoden lopussa oli 2 443 (edv. 2 499)

– TOK:n päivittäistavarahankinnat omalta alueelta olivat noin 70 miljoonaa euroa (edv. 68 M€)

 

– Turun Osuuskaupan (TOK) tehtävänä on tuottaa palveluja ja etuja asiakasomistajilleen. Vaikka taloudelliset suhdanteet olivat vuonna 2012 haasteellisia, niin laajensimme asiakasomistajien palvelutarjontaa kahdella uudella Prismalla. Turun Länsikeskuksen ja Loimaan Prismojen yhteyteen avattiin lisäksi Sokos Emotion -myymälät sekä ravintoloita – Länsikeskukseen PizzaBuffa ja Coffee House ja Loimaalle Rico Deli sekä Hesburger. Loimaan Prisma-keskukseen avattiin myös useita muita kauppapalveluita. Lisäksi tämän vuoden kesäkuussa avattavan ABC Raision rakennustyöt alkoivat viime vuonna, Turun Osuuskaupan toimitusjohtaja Harri Koponen sanoo.

TOK:n investoinnit ja kehittämispanostukset vuonna 2012 omalle toimialueelleen olivat yhteensä 30,1 miljoonaa euroa (edv. 18,2 M€). Ne koostuivat 21,6 miljoonan euron investoinneista sekä 8,5 miljoonan euron leasinghankinnoista.

Osuustoiminnallisen yritysmuodon ansiosta TOK:n tulos jää toimialueelle

TOK:n tulos ohjataan muun muassa investointeihin, palveluja käyttävien asiakasomistajien palkitsemiseen ja henkilöstön ammattitaidosta ja työhyvinvoinnista huolehtimiseen. Turun Osuuskauppa osallistuu oman alueensa yhteiskunnallisen vastuun kantamiseen tukemalla sekä taloudellisesti useita tahoja että tekemällä monenlaista yhteistyötä eri toimijoiden kanssa.

TOK:n yli 128 000 asiakasomistajaa saivat vuonna 2012 Bonusta, maksutapaetua ja osuuspääoman korkoa yhteensä lähes 27 miljoonaa euroa. TOK:n investoinnit sekä paikalliset tuote- ja palveluostot työllistivät välillisesti satoja varsinaissuomalaisia elintarviketeollisuuden ja rakennusalan ammattilaisia. TOK:n ostot tavarantoimittajilta olivat yhteensä 419,3 miljoonaa euroa, joista noin 70 miljoonaa euroa alueen tuottajilta.

TOK työllistää nuoria

TOK on Varsinais-Suomen suurimpia palvelualan työnantajia. Henkilöstön määrä vuoden 2012 lopussa oli 2 443 henkilöä. Keskimääräinen henkilömäärä tilikauden aikana kokoaikaisiksi muutettuna oli 1 544 henkilöä (edv. 1 547). Erityisen paljon TOK työllistää nuoria. Tälläkin hetkellä palveluksessa on lähes 1 000 alle 25-vuotiasta. Henkilökunnan keski-ikä on 32,5 vuotta. Palkat ja henkilösivukulut olivat 63,5 miljoonaa euroa (ed.v. 60,7 M€). Koko TOK:n henkilökunta on tulospalkkauksen piirissä.

Uusien Prismojen käynnistäminen vaikutti tulokseen

Kahden uuden Prisman avaaminen vuoden aikana heikensi TOK:n tulosta. Turun Osuuskaupan toiminnan tulos vuodelta 2012 oli 5,7 miljoonaa euroa (edv. 8,0 M€). Turun Osuuskaupan liikevaihto oli 568,9 miljoonaa euroa (edv. 541,0 M€).

Turun Osuuskaupan vakavaraisuus on hyvällä tasolla omavaraisuusasteen ollessa 43,6 prosenttia (ed.v. 45,9 %).

Tiedotteessa ilmoitetut luvut ovat tilintarkastamattomia.

 

Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Harri Koponen, puh. 010 764 4001
Talousjohtaja Niko Toivanen, puh. 010 764 4002