TOK avaa viikonlopun aikana neljä uutta ravintolaa Turun Forum kortteliin


30.8.2008

Turun Osuuskauppa (TOK) avaa Turun ydinkeskustaan, Forum kauppakortteliin, Eerikin- ja Aurakadun kulmaan neljä uutta ravintolaa. Tälle keskeiselle paikalle Turun keskustassa

tulee uusi Amarillo, jonka yhteydessä toimii myöhäisillan ravintola House of Dance. Katutasoon sijoittuu uusi italialais -amerikkalainen ruoka- ja seurusteluravintola Frank Benelli’s sekä Coffee House -kahvila. Uusissa ravintoloissa on yhteensä noin 1500 asiakaspaikkaa. TOK tarjoaa avattavien ravintoloiden myötä uusia työpaikkoja noin 70 ravintola-alan ammattilaiselle.

Uusi Forumin ravintolamaailma kasvattaa Turun ydinkeskustan ravintolapalveluiden vetovoimaa

Kaivattu Amarillo palaa takaisin Turun ravintolaelämään reilun vuoden tauon jälkeen. Ravintola sijaitsee kiinteistön 2. kerroksessa. Ravintolassa on suuri avokeittö ja kaksi baaria. House of Dance-ravintola tarjoaa kaksi baaria sekä toiseen kerrokseen sijoittuvan tanssilattian. Amarillon yhteyteen on rakennettu myös erillinen tupakointitila. Yhteensä toiseen kerrokseen avautuu noin 1000 asiakaspaikkaa.

Katutason uusi ravintolakonsepti on italialais-amerikkalainen ruoka- ja seurusteluravintola Frank Benelli’s. Ravintolaan tulee noin 300 asiakaspaikkaa. Katutasoon Aurakadun varrelle avautuu Coffee House, jossa on noin 200 asiakaspaikkaa. Coffee House on nuorekas ja välitön city-kahvila, josta voi ostaa kahvia ja purtavaa myös mukaan. Coffee House-kahvilassa on myös terassi.

– Uudet ravintolat tulevat olemaan sisäkautta yhteydessä Sokos Hotel Hamburger Börsin ravintoloihin. Iltaisin kokonaisuudessa on tarjolla jopa kahdeksan erilaista musiikkimaailmaa. Uudet ravintolat muodostavat yhdessä Börs Restaurant Experience -ravintoloiden kanssa yhden Pohjoismaiden suurimmista ravintolakokonaisuuksista, yhteensä noin 4 000 asiakaspaikkaa”, kuvailee ravintolaryhmänjohtaja Anssi Tähtinen.

Forum ravintolamaailman arkkitehdit ovat:

Pääsuunnittelu: Schauman arkkitehdit.

Sisustussuunnittelu: S – Idea Erkki Koivisto

Vastaavat ravintolapäälliköt: Amarillo ja House of Dance: Jaana Söderblom, Coffee House: Satu Kuhasalmi ja Frank Benelli`s: Susanna Lehtelä.

TOK on yli 104 000 varsinaissuomalaisen perheen omistama osuuskauppa

 

Turun Osuuskauppa toimii 36 kunnan alueella Varsinais-Suomessa. Sen tehtävänä on tuottaa palveluja ja etuja asiakasomistajatalouksille. TOK:n toimialueen talouksista yli 58 % on asiakasomistajia.

Turun Osuuskauppa toimii market-, liikennemyymälä-, majoitus- ja ravitsemis- sekä tavaratalokaupassa työllistäen yli 2 200 henkilöä.. TOK:n palveluverkostoon kuuluu yhteensä 97 toimipaikkaa: 4 Prismaa, 19 S-markettia, 20 Sale-myymälää, 2 Sokosta, 27 ravintolaa, 3 Sokos Hotellia, 4 liikennemyymälää, 1 pesukatu ja 17 ABC-automaattia.

 

Lisätietoja: 

Toimialajohtaja Jyrki Valanne puh. 050 388 4001 jyrki.valanne@sok.fi

Ravintolaryhmänjohtaja Anssi Tähtinen puh. 0500 824 416 anssi.tahtinen@sok.fi

www.bors.fi