Tekoja ympäristön hyväksi


19.3.2019

Radisson Blu Marina Palace Hotel on sitoutunut ottamaan toiminnassaan huomioon ympäristön hyvinvoinnin. Todistuksena siitä meille on myönnetty Green Key -ympäristömerkki.

Kansainvälinen Green Key -ympäristöohjelma kasvattaa majoitusalan ympäristötietoisuutta ja edistää kestävää matkailua. Green Key -hotellina olemme sitoutuneet mm. henkilöstön ja asiakkaiden ympäristötietoisuuden kasvattamiseen, energian- ja vedenkäytön tehostamiseen ja majoitustoiminnan ympäristörasituksen pienentämiseen. Merkki perustuu majoitusalalle suunniteltuihin ympäristökriteereihin, joiden noudattamiseen ja seurannan raportointiin osallistumme vuosittain. Hotellissamme veden- ja energiankäyttöön sekä jätehuoltoon kiinnitetään erityistä huomiota asiakkaan viihtyvyydestä tinkimättä.

 

Käytännössä hotellimme asiakkaat voivat auttaa meitä auttamaan ympäristöä esimerkiksi seuraavilla tavoilla:

  • lajittelemalla roskat
  • säästämällä veden- ja pesuaineen kulutuksessa mm. käyttämällä samoja pyyhkeitä koko hotelliviipymän ajan
  • säästämällä sähköä sammuttamalla turhat valot huoneessa oleskellessa ja kaikki valot huoneesta poistuttaessa
  • pienentämällä jätekuormaa esimerkiksi ottamalla ruokaa vain sen verran kuin jaksaa syödä
  • valitsemalla ravintolassa kestävää kehitystä tukevia tuotteita kuten kasviksia tai kalaa, S-ryhmässä ei käytetä uhanalaisia lajeja
  • valitsemalla suodatettua, hotellissa pullotettua kivennäisvettä
  • lue lisää Radisson Blu Hotel Groupin ”Think Planet” -teoista

 

Hotellin henkilökunta vaikuttaa ympäristöasioihin esimerkiksi seuraavilla tavoilla:

  • pyrimme minimoimaan hävikkiä mm. seurannan avulla sekä lajittelemme jätteet
  • käytämme ympäristöystävällisiä pesuaineita
  • sammutamme valot esim. työhuoneista aina kun siellä ei olla sekä sammutamme koneet ja laitteet kun niitä ei käytetä
  • toimitamme vanhat peitot ja tyynyt kodittomille
  • olemme vaihtaneet muoviset juomapillit biohajoaviin maissi- ja paperitärkkelyspilleihin
  • pesemme vain täysiä pakillisia astioita
  • noudatamme siivousohjeita, joilla pidennämme tuotteiden/laitteiden/tilojen käyttöikää
  • olemme rajoittaneet veden virtaamaa hieman veden säästämiseksi
  • olemme minimoineet yksittäispakatut tuotteet aamiaisbuffetissa
  • kuivatamme aamiaiselta yli jäävät leivät ja toimitamme ne alpakoille ruoaksi
  • järjestämme 1-2 kertaa vuodessa esikoululaisille tapakoulutusta ravintola Grill It!ssä ravintolaruokailun merkeissä
  • olemme vaihtaneet suurimman osan valaisimista LED-lamppuihin energiankulutuksen vähentämiseksi
  • pystymme hyödyntämään aurinkopaneelien tuottamaa energiaa hotellissamme

 

Tahdomme myös tulevaisuudessa lomalla ja vapaa-ajalla nauttia raittiista ilmasta, luonnosta, metsistä ja vesistöistä. Kestävän kehityksen periaatteita noudattava matkailu on ainoa keino varmistaa, että saamme jatkossakin tutkia maailmaa, nauttia kauniista paikoista ja innostavista kokemuksista. Kiitos, että autat meitä pitämään huolta ympäristön hyvinvoinnista.

Radisson Blu Hotel Groupille ja sen henkilökunnalle on vastuullisuus on tärkeää. Lue lisää tästä

Lisätietoa Green Key-ympäristömerkistä: www.greenkey.fi