Susanna Lehtelä-Lekari on todistanut urallaan monia hetkiä ihmisten elämästä


10.10.2019

Susanna Lehtelä-Lekari on työskennellyt Turun Osuuskaupassa jo reilut 30 vuotta. Hänen ensimmäinen työpäivänsä oli elokuun lopussa vuonna 1987.

”Tulin tekemään pyynnöstä extravuoron Börsin alatasolla sijainneeseen Cafe de Parisiin ja sillä tiellä olen edelleen”, Lehtelä-Lekari virnistää.

Lehtelä-Lekari sai Cafe de Parisista vakituisen työpaikan. Kahvila oli ensimmäisiä Turussa, jossa oli käytössä cappuccinokone ja jossa tarjoiltiin erikoiskahveja.

”Työntekijöillä oli työasuina ranskalaistyyliset mustat mekot, joissa oli valkoiset pitsireunaiset esiliinat. Siellä tarjoiltiin asiakkaille pöytiin ja kaadettiin heille tuoreet kahvit kahvipannusta. Kahvilassa käynti ei ollut siihen aikaan mitään itsepalvelua.”Lehtelä-Lekari muistelee.

Kahvilatyön lisäksi Lehtelä-Lekari on tehnyt töitä Fransmannissa, Börs Bar&Cafessa, Hof Bistrossa, Börs Night Clubissa, Amarillossa, Frank Benelliksessä ja Oscar Pub & Grillissä. Mahtuupa uraan myös rooli Turun Linnan Juhana Herttuan Kellarin kellariemäntänä paikan ollessa TOK:n omistuksessa.

Tällä hetkellä Lehtelä-Lekari toimii Wiklundin Trattorian ravintolapäällikkönä.

”Olen opiskellut ravintola-alaa ja se on ollut kutsumukseni. Olen valmistunut suurtalouskeittäjäksi Aninkaisten ammattikoulusta. Urani on ollut mielenkiintoinen vaihtelevien toimipaikkojen ja esimerkiksi uusien ravintoloiden avaamisten ansiosta”, Lehtelä-Lekari kertoo.

Ikiliikkuja ja osuuskaupan kasvatti

Susanna Lehtelä-Lekarin mielestä parasta TOK:lla työskentelyssä ovat olleet mahtavat kollegat ja henkilökunta sekä onnistuneet asiakaspalvelutilanteet.

”En ole kertaakaan urani aikana kokenut, että ruoho olisi vihreämpää siellä aidan toisella puolella. Olen minä muutamassa työhaastattelussa käynyt muuallakin, mutta lähinnä uteliaisuudesta. Olen sen verran osuuskaupan kasvatti, että jos lähtisin, tarkoittaisi se myös uran vaihtoa. En kuitenkaan näe itseäni esimerkiksi toimistotöissä, sillä olen aina tykännyt olla liikkeessä”, Lehtelä-Lekari pohdiskelee.

Lehtelä-Lekari tosin toteaa, ettei tiedä vieläkään miksi haluaa ”isona”, joten uravaihtoa ei ole suunnitteilla.

Vapaa-aikanaan hän tykkää hektisen työn vastapainoksi lenkkeillä Nuutti-koiransa kanssa Turun ulkoilualueilla. Silloinkin ollaan siis liikkeellä.

”Käydään vähän joka paikassa, siinä saa itsekin happea ja mennä pitkin metsikköjä”, Lehtelä-Lekari hymyilee.

Asiakaskokemusten rikastama

Susanna Lehtelä-Lekarin uraan on mahtunut monia erilaisia asiakaspalvelukokemuksia. Hänen omien sanojensa mukaan niitä on ”miljoonia, koska miljoona päivääkin on takana”. Hänelle on esimerkiksi opetettu saksan kieltä asiakkaan toimesta.

”Kerran asiakkaina oli pariskunta, josta näki selvästi, että heillä oli huono päivä ja asiat eivät olleet hyvin. En tänäkään päivänä tiedä, mikä oli vialla, mutta sain heidät kuitenkin lähtemään paikalta hymyssä suin ihan vain hyvän palvelun ansiosta. Se oli palkitseva kokemus”, Lehtelä-Lekari muistelee.

Uran varrella on sattunut myös joitain kommelluksia. Lehtelä-Lekari muistelee Fransmannissa tapahtunutta olut-onnettomuutta:

”Minulla oli tarjotin täynnä korkeita oluttuoppeja ja yhtäkkiä joku mies nousi pöydästä eikä ensin yhtään huomannut, että olin tulossa tarjottimeni kanssa sieltä takaa. Mies tarttui tarjottimeeni, sillä seurauksella että koko tarjotin rupesi heijaamaan ja minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin kääntää tarjotin itseeni päin niin, että kaikki oluet lensivät päälleni sen sijaan, että olisivat kaatuneet hänen päälleen.”

Kaikennäköistä mahtuu asiakaspalvelukonkarin vuosiin. Esimerkiksi Börsissä ja Amarillossa hän on todistanut monet kihlautumiset ja häät. Myös moniin julkkiksiin on kuulemma tullut törmättyä aina presidenteistä lähtien.

”On tullut todistettua aivan ihania asioita ihmisten elämästä. Meillä kävi Börsissä monia eläkeläisporukoita säännöllisesti. Rauhoittelin heitä, että kun Börs sulkee ovensa, kerron heille kyllä missä nämä tapaamiset jatkossa järjestyvät. Yksikin ihana lähes 90-vuotiaiden mummojen porukka kertoi tavanneensa säännöllisesti koko ikänsä siitä lähtien, kun ovat ala-asteella ystävystyneet”, Lehtelä-Lekari kertoo liikuttuneena.

Töissä kannattaa olla oikealla tavalla ”laiska”

Susanna Lehtelä-Lekari pitää perusteellista perehdytystä työtehtäviin tärkeänä.

”Välillä olen saanut opetella asioita itse kantapään kautta, niin olen halunnut omille työntekijöilleni tarjota kunnon opastusta. Alkuaikoina perehdytykseen ei panostettu samalla tavalla kuin nykyään, joten toki asiassa on menty paljon eteenpäin. Nyt ymmärretään, että perehdytyksen kautta ihmisestä saadaan irti se paras mahdollinen osaaminen, minkä takia hänet on töihin palkattukin.”

Lehtelä-Lekari kannustaa omia alaisiaan hyödyntämään uuden opettelussa jokaisen taskusta nykypäivänä löytyvää välinettä.

”Puhelimella kannattaa napata kuvia kaikesta mahdollisesta, niin on sitten helppo palata opeteltuihin asioihin myöhemminkin.”

Mieleen painunut neuvo, minkä Lehtelä-Lekari työkavereilleen Trattorian avajaisissa jakoi, kuului: ”olkaa laiskoja”.

”Se tarkoittaa sitä, että ei uuvuta itseään turhalla työllä, vaan miettii miten saavuttaa hyödyt mahdollisimman vähällä askelmäärällä. Aina kannattaa myös rohkeasti kysyä kokeneelta kollegalta neuvoa.”