SPR, TOK ja Yle ylpeänä esittävät: Robin keikkailee Turussa Sokos Wiklundin katolla 19.10.


11.10.2012

Perjantaina 9.11.2012 vietetään Nenäpäivää, jonka tarkoituksena on hullutella ja kerätä samalla varoja maailman köyhimmissä oloissa asuvien lasten auttamiseksi. Suomessa Nenäpäivän järjestää Ylen Hyvä Säätiö. Myös Turussa tapahtuu Nenäpäivän kunniaksi jo perjantaina 19.10., sillä silloin huippusuosittu Robin esiintyy Turun kauppatorin laidalla Sokos Wiklundin katolla.

SPR:n Varsinais-Suomen piirin järjestämä tapahtuma Turun kauppatorilla alkaa perjantaina 19.10.2012 klo 14.30.Iltapäivän aikana yleisöllä on mahdollisuus vaikuttaa Robinin keikan pituuteen osallistumalla lipaskeräykseen ja lahjoittamalla rahaa kehitysmaidenlasten hyväksi. Robinin keikan pituus nimittäin riippuu lahjoitetusta summasta. Tilaisuuden juontavat Summerista tutut Julianna Paalanen ja Joes Teka. Robinin konsertti alkaa noin klo 17.00, ja silloin kuullaan kappaleita juuri julkaistulta Chillaa-albumilta sekä moninkertaista platinaa myyneeltä Koodi-albumilta.

– Turun Nenäpäivä sai pähkähullun idean, eikä aikakaan, kun SPR ja TOK olivat juonessa mukana. Tämän seurauksena huimapäisenä esiintyjänä tunnettu Robin kulkee nyt The Beatlesin ja U2:n jalanjäljillä ja heittää kattokeikan, sanoo tuottaja Joona Haarala Yle Turusta.

– Nenäpäivänä kerätyillä varoilla viedään apua perille usean avustusjärjestön kautta. Edellisvuosien tapaan SPR:n avustuskohde on sisällissodan runteleman Sierra Leonen lapset. Paikallisen Punaisen Ristin kouluttamat vapaaehtoiset jakavat tietoa tartuntataudeistaja hygieniasta sekä osallistuvat myös kansallisiin terveyskampanjoihin, mm. malariaverkon massajakeluun. Punainen Risti on opettanut ihmisiä puhdistamaan juomavettä ja kannustanut yhteisöjä kunnostamaan kaivoja ja rakentamaan vesipisteitä ja vessoja. Puhdas vesi on elämän perusedellytys, mutta silti monille saavuttamattomissa oleva asia. Meidän kauttamme apu menee perille ja on hienoa olla mukana tekemässä tätä työtä myös Nenäpäivän kautta, toteaa järjestöpäällikkö Sirpa Lehtimäki SPR:n Varsinais-Suomen piiristä.

Sokos Wiklundin screen isossa roolissa

Sokos Wiklundin screen on tiiviisti mukana tapahtumassa. Yleisölle välitetään tapahtumainfoa, väliaikatietoa lahjoitetusta rahasummasta ja muun muassa Robinin haastatteluja screeniltä tapahtumapäivänä jo klo 14.30 alkaen.  Myös keikka näytetään kokonaisuudessaan Sokos Wiklundin screeniltä. 

Ostamalla iloisen Nenäperuukin 5 euron hintaan keskiviikosta 17.10. alkaen Sokos Wiklundin Take Away -osastolta tavaratalon ensimmäisestä kerroksesta, voi voittaa Robin-kisassa liput Robinin 20 henkilön yksityiskeikalle Hamburger Börsiin 19.10. klo 16.00. Päävoitot arvotaan 19.10. klo 15 kauppatorilla.

– TOK:ssa vastuullisuus on arjen tekoja. Haluamme omalta osaltamme olla mukana tässä hienossa lasten hyvinvointia edistävässä kampanjassa tänäkin vuonna. Nenäpäivänä on aina hauskaa – ja TOK:ssa toivomme, että tämä tempaus saa asiakasomistajatkin hyvälle mielelle, toteaa Turun Osuuskaupan Sokoksista vastaava toimialajohtaja Mika Nupponen.

 

Videoklippejä Robinin keikasta näytetään miljoonayleisölle valtakunnallisessa Nenäpäiväjuhlassa Ylellä 9.11.2012.

 

Lisätietoja:
SPR:n Varsinais-Suomen piiri, järjestöpäällikkö Sirpa Lehtimäki, puh. 020 701 2406
Turun Osuuskauppa, toimialajohtaja Mika Nupponen, puh. 010 764 3301
Yle Turku, tuottaja Joona Haarala, puh. (02) 271 7874