22.11.2014
Sokos Hotels Torni Tampereen kattoterassi on suljettu toistaiseksi yksityishenkilön perjantaina hotellin kattoterassilta suorittaman luvattoman ns. base-laskuvarjohypyn seurauksena. Hotellin kattoterassin turvallisuusratkaisuja päivitetään välittömästi, jotta vastaavaa ei voi jatkossa tapahtua.
Asiakkaiden ja henkilökunnan turvallisuus on hotelliliiketoiminnalle elinehto. Turvallisuus on myös S-ryhmälle tinkimätön ja perustava arvo, minkä johdosta turvallisuusasioita harjoitellaan säännöllisesti ja havaittuihin poikkeamiin reagoidaan välittömästi.
– Tampereen Torni-hotellin turvallisuuteen on kiinnitetty jo rakennusvaiheessa erittäin paljon huomiota, mikä näkyy mm. siten, että terassin seinät ovat täysin umpinaiset, ikkunat ovat turvalasia ja seinien korkeus ei mahdollista kenenkään putoamista terassilta vahingossa. Terassin turvallisuutta tullaan kuitenkin vahvistamaan entisestään tapahtuneen seurauksena, hotellin liiketoiminnasta vastaavan Sokotel Oy:n toimitusjohtaja Tapio Satta sanoo.
Itse laskuvarjotemppu tehtiin täysin ilman S-ryhmän lupaa. S-ryhmä pitää tapahtunutta erittäin valitettavana, ja pahoittelee lähiympäristölle siitä aiheutunutta uhkaa.
– On onni, että asiakkaillemme, kadulla kävelleille ihmisille tai hyppääjälle itselleen ei tapahtunut tilanteessa mitään vakavampaa. Tulemme olemaan viranomaisiin yhteydessä asiasta omasta puolestamme, Satta toteaa.
Lisätietoja:
Tapio Satta, toimitusjohtaja, Sokotel Oy
puh. 010 76 82805
tapio.satta@sok.fi
4.10.2024 | Paikallisia uutisia | Tapahtumat
26.9.2024 |