S-taidepalkintokilpailun voittaja on valittu


15.4.2014

Toista kertaa jaetun S-taidepalkintokilpailun voitti Satu Laurelin öljymaalaus Hellä hoitaja.

S-taidepalkintokilpailun teemana oli tänä vuonna uuden lastensairaalan tukeminen ja vastuu lasten hyvinvoinnista. Kilpailuun saapui hakuaikana runsaasti eri tekniikoilla ja tunnelmilla toteutettuja teoksia.

Semifinaalivaiheeseen valittiin 15 teosta, joista yleisö sai äänestää omat suosikkinsa. Eniten ääniä saaneiden keskuudesta SOK:n taideasiantuntija Pauliina Laitinen-Laiho valitsi voittajaksi Satu Laurelin öljymaalauksen Hellä hoitaja.

– Satu Laurelin työssä ilmenee hienosti lapsen ja aikuisen hellä ja herkkä suhde. Laurel osaa kiehtovasti luoda taiteellisesti ja symboleiden avulla tarinan kankaalle. Voittajateos Hellä hoitaja kestää katsetta ja aikaa, kommentoi Laitinen-Laiho valintaansa.

Hellä hoitaja -teos pääsee osaksi SOK:n tunnettua taidekokoelmaa ja Laurel saa 3000 euron rahapalkinnon sekä mahdollisuuden pitää näyttely S-Galleriassa.

Satu Laurelille kilpailun teema oli hyvin henkilökohtainen.

– Olen kolmen vuoden ajan hoitanut kaksosiani kotona, joten lasten hyvinvointi on ollut arjessa päällimmäisenä mielessä. S-taidepalkintokilpailun voiton myötä uskon saavani lisää tuulta taiteilijasiipieni alle ja palkintonäyttelyssä pääsen tuomaan töitäni laajemminkin esille, Laurel iloitsee.