S-ryhmän tammi–maaliskuun veroton vähittäismyynti kasvoi 2,2 prosenttia ja oli 2 567 miljoonaa euroa. Erityisen ilahduttavaa oli Sokoksen ja Emotionin asiakasmäärien ja myynnin kasvun jatkuminen.
– Olen todella tyytyväinen alkuvuoden kehitykseemme. Tavaratalokauppa on saanut paljon uusia asiakkaita ja myös marketpuolen myynti on edelleen hyvässä vauhdissa, SOK:n pääjohtaja Taavi Heikkilä kertoo.
S-ryhmän päivittäistavarakaupan myynti Suomessa on kehittynyt muuta markkinaa nopeammin. Myynti oli 1 582 miljoona euroa. Alkuvuonna jatkettu hintojen laskeminen on nostanut erityisesti kotimaisten kasvisten myyntiä.
ABC-ketjun myynti on toipunut vapautuneiden aukioloaikojen aiheuttamasta notkahduksesta ja kääntynyt nousuun alkuvuonna.
Pietarin Prismojen vertailukelpoinen myynti jatkoi viime vuoden puolella alkanutta kasvuaan. Myös alueen hotellit jatkoivat hyvää kasvua.
S-ryhmän veroton vähittäismyynti 1–3/2017
Liiketoiminta-alue
|
Myynti (milj. €, sis. koko S-ryhmä)
|
Muutos tilanteeseen 1–3/2016 (%)
|
Marketkauppa*
|
1795,2
|
0,2
|
Liikennemyymälä- ja polttonestekauppa
|
372,4
|
10,7
|
Matkailu- ja ravitsemiskauppa*
|
182,3
|
1,6
|
Tavaratalo- ja erikoisliikekauppa
|
70,9
|
11,0
|
Rautakauppa
|
29,6
|
-5,0
|
Muut
|
116,2
|
6,4
|
S-ryhmä yhteensä
|
2566,6
|
2,2
|
*Lukuun sisältyy myynnit Baltiassa ja Venäjällä.