29.10.2019
S-ryhmä rekrytoi 16 uutta traineeta eri liiketoimintoihin ja asiantuntijaorganisaatioonsa. S-Trainee-ohjelma on väylä ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneille nuorille tulevaisuuden avaintehtäviin.
S-ryhmän viime vuosina uudistunut rekrytoiva valmennusohjelma, S-Trainee, etsii jälleen nuoria talentteja ja tuoreita näkemyksiä liiketoimintojansa kehittämään.
– Kauppa kansainvälistyy ja digitalisoituu voimakkaasti. Uusien kykyjen kasvattaminen on meille tärkeämpää kuin koskaan. Emme hae valmennusohjelmaamme harjoittelijoita, vaan traineita rakentamaan muutosta kanssamme, SOK:n henkilöstöjohtaja Susa Nikula S-ryhmän henkilöstötoiminnoista kertoo.
Traineepaikkoja on auki osuuskaupoissa, SOK:lla ja ulkomaan liiketoiminnoissa. Ohjelman ydintä on teoreettisen opiskelun yhdistäminen käytännön työhön: trainee työskentelee S-ryhmän toimipaikoissa ja tukitoiminnoissa henkilökohtaisen kehittymissuunnitelman mukaisesti. Työsuhde on vakituinen, ja työskentely jatkuu varsinaisten valmennusjaksojen päätyttyä.
– Tarjoamme traineelle tilaisuuden kasvaa kykyjensä mukaan yhä vaativampiin esimies-, asiantuntija- ja johtotehtäviin. Hänellä on mahdollisuus aidosti merkittävän uran luomiseen ja verkostoitumiseen, eri organisaatioissamme, eri asiantuntemusalueilla. Monet S-ryhmän avainpositioissa olevat henkilöt ovatkin tulleet taloon juuri valmennusohjelmamme kautta. Haussa on jälleen henkilöitä, jotka sitoutuvat arvoihimme ja haluavat tulla toteuttamaan johtamislupauksiamme ”Uskallan, arvostan ja toteutan”, Susa Nikula kuvailee.
S-Trainee on S-ryhmän valmennusohjelma ylemmän korkeakoulututkinnon juuri suorittaneille tai pian valmistuville. Hakuaika on 16.10.–6.11.2019. Trainee-paikkoja on auki useissa S-ryhmän alueosuuskaupoissa, SOK:lla ja lähialueen liiketoiminnoissa.
Tietoa hausta: s-trainee.fi
Nuorille, ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneille tai valmistumassa oleville kyvyille
Ohjelman kesto 10 kuukautta
Vakituinen työsuhde, alkaa tammikuussa 2020
Henkilökohtainen kehittymissuunnitelma
Käytännön kokemusta työssäoppimisen kautta
Henkilökohtainen tutor
Opintomatka Eurooppaan
4.10.2024 | Paikallisia uutisia | Tapahtumat
26.9.2024 |