S-market Wiklund Herkun kasvisten laatu palkittiin


21.1.2016

Turussa sijaitseva S-market Wilkund Herkun hedelmä- ja vihannesosasto on valittu Suomen parhaaksi. Kiitosta sai henkilökunta, joka on tehnyt pitkäjänteistä työtä kasvisten laadun eteen.

Ammattilehti Puutarha-Sanomat järjesti kilpailun Suomen parhaimmista hevi-kaupoista toista kertaa. Turun Osuuskaupan S-market Wiklund Herkku vei voitin Market-sarjassa. Hypermarket-sarjassa voitto meni K-Citymarket Tammistolle Vantaalle.

Kilpailun finaalissa oli kuusi kauppaa, joista yleisö äänesti videoiden perusteella parasta.

Henkilökunta varmistaa laadun

Hedelmä- ja vihannesosastoa pidetään yhtenä ruokakaupan tärkeimpänä, sillä asiakkaat valitsevat usein ostospaikkansa hedelmien, vihannesten, marjojen ja perunan laadu, ruoreuden ja hyvän esillepanon perusteella.

Kilpailun järjestäjien mukaan kaikissa finaaliin valituissa kaupoissa työskentelee ammattitaitoinen henkilökunta, joka on tehnyt pitkäjänteistä työtä kasvisten laadun eteen. S-market Wiklund Herkun HeVi-vastaava on Harriet Koskenmäki.

– Houkuttelevat hevi-osastot lisäävät kasvisten kulutusta. Kasvisten tuotantoketju viljelijästä kaupan henkilökuntaan saakka tekee siten kansanterveydellisesti tärkeää työtä, painottaa kilpailun järjestälehden päätoimittaja Jouko Tikkanen