Ruokahävikki minimiin


12.9.2022

Minimoimme ruokahävikkiä jatkuvalla seurannalla ja suunnitelmallisuudella niin hotelleissa, ravintoloissa kuin marketeissakin. Teemme myös yhteistyötä kumppaniemme kanssa ruokahävikin pienentämiseksi.

Toimipaikoissamme hävikinhallinta on tätä nykyä hyvin hallittua ja suunnitelmallista tehokkaan omavalvontajärjestelmän ansiosta. Tämän vuoksi alle prosentti myymälöidemme ruokajätteestä päätyy kaatopaikoille. Biojäte jalostetaan tarkkaan suunnitellun prosessin tuloksena biokaasuksi. Ylijäämäruoka taas kierrätetään uusiokäyttöön.

Syksyllä 2017 aloitimme markettien ilta-ale käytännön, jossa punalaputetut -30 %:n aletuotteet myydään illalla -60 %:lla. Ilta-ale alkaa kaikissa marketeissamme klo 18 ja paistopisteen ilta-ale klo 21. Marketeissamme on myös käytössä Eilisen tähdet -konsepti, jossa syötäväksi hyvin kelpaavat, mutta tiukat laatukriteerit täyttämättömät hedelmät ja vihannekset pussitetaan ja myydään alennettuun hintaan. Myyntidatankin puolesta voidaan todeta, että ilta-alen aikaan aletuotteiden kohdalla tapahtuu selkeä myyntipiikki.

S-ryhmän ruokakaupoissa myydään punalaputetuista tuotteista eniten:

  • Euroissa: pakattuja kala- ja lihatuotteita, kuten lohifileetä, jauhelihaa ja karjalanpaistilihaa
  • Kappalemääräisesti: leipomotuotteita, kuten riisipiirakoita, croissanteja, lihapasteijoita ja ruispaloja.

 

ResQ Club

Osa ravintoloitamme ja kahviloitamme on mukana ResQ Club -toiminnassa, jonka sovelluksen kautta voi osallistua mukaan yhteisiin ruokahävikkitalkoisiin. ResQ:n avulla voi kokeilla niin uusia kuin jo entuudestaan tuttuja ravintoloita ja kahviloita tai hankkia raaka-aineita reilulla alennuksella. Ostamalla edullisia ruokia ResQ:sta säästää sekä rahaa että kokkaamiseen kuluvaa aikaa. Ja samalla vähentää myös ruokahävikkiä! Palvelussa on myytävänä sekä aterioita, välipaloja että isoja ruokakasseja useimmiten 50 % alennuksella.

 

TOK:n ResQ Clubissa mukana olevat ravintolat ja kahvilat:

  • Coffee House Wiklund, Turku
  • Trattoria Wiklund, Turku
  • Wine Bar Axel W, Turku
  • Grill it! Marina, Turku
  • Bistro Elli & Deli, Turku
  • Gunnar Eatery&Bar, Turku
  • Coffee House Mylly, Raisio
  • Kulman Kuppila Mylly, Raisio
  • Presso Piispanristi, Kaarina
  • Fafa´s KOP-kolmio, Turku
  • Kaffela Itäharju, Turku

ResQ-asiakkaat pelastivat toimipaikoistamme yli 20 000 annosta ruokaa vuonna 2021. Määrä vastaa arviolta reilun 51 000 kg verran säästettyjä hiilidioksidipäästöjä.

Tänä vuonna (1.1.-31.8.2022) olemme pelastaneet jo 14 114 annosta roskikselta. Luonnonvarakeskuksen LUKE:n arvion mukaan yhden ruoka-annoksen valmistamiseen menee n. 2.5kg CO2-päästöjä, joten tähän lukuun pohjautuen olemme tämän vuoden aikana säästäneet jo 35 285 kg CO2-päästöjä.

Lisäksi ravintoloilla on omia yksittäisiä käytäntöjä, joilla hillitä hävikkiä. Esimerkiksi Radisson Blu Marina Palace Hotellin aamiaiselta jääneestä kaurapuurosta on leivottu leipää, mitä on tarjottu mm. Grill it! -ravintolan lounaalla. Maitoakaan ei hotellissa heitetä viemäristä alas, jos siitä voi tehdä pannukakkua aamiaisvieraiden iloksi.

 

Operaatio Ruokakassi

Turkulainen Operaatio Ruokakassi ry jakoi viime vuonna noin 2,1 miljoonaa kiloa ruokaa vähävaraisille, se on yhtä kuin yli 240 000 kassia. Yksi toiminnan mahdollistajista on Turun Osuuskauppa, joka lahjoittaa marketeistaan ruokaa vuositasolla noin 490 tonnia. Ruokaa noudetaan lähes kaikista Turun Osuuskaupan kaupoista kuutena päivänä viikossa. Operaatio Ruokakassi jakaa kaupasta ylijääviä käyttökelpoisia elintarvikkeita edelleen niitä tarvitseville.

 

Tiesitkö?

  • Henkilöstöllä on suuri rooli vastuullisen toiminnan toteuttamisessa. Oikeaoppinen kierrätys ja energian säästäminen ovat tärkeä osa työntekijöiden perehdytystä.
  • Alle prosentti myymälöidemme ruokajätteestä päätyy kaatopaikoille. Myös punalaputetuilla tuotteilla, ilta-alennuksella ja ruoka-avun antamisella on hävikinhallinnassa suuri rooli. Myymällä monen kokoisia tuotepakkauksia myymälä voi kontrolloida myös kotitalouksilta syntyvää ruokahävikkiä. Oikeanlaisella valikoiman kohdentamisella voi auttaa asiakasta ruokahävikin vähentämisessä.
  • Biojäte jalostetaan tarkkaan suunnitellun prosessin tuloksena biokaasuksi. Ylijäämäruoka kierrätetään uusiokäyttöön. Leivästä tehdään bioetanolia yhteistyössä ST1:n kanssa, muusta biojätteestä biokaasua Gasumin kanssa.
  •  Kotimaisten ja lähellä tuotettujen tuotteiden suosiminen edistää kestävää kehitystä ja on vastuullista toimintaa.
  • Jätteet pyritään lajittelemaan oikein ja ympäristö mielessä pitäen. Mahdollisimman suuri osa jätteistä pyritään uusiokäyttämään.