Ravintoloita ja hotelleja avataan jälleen


28.5.2020

Turun Osuuskaupan ravintolat ja hotellit avaavat ovensa vaiheittain kesäkuun alusta alkaen. Kesällä Turkuun saadaan myös täysin uusia ravintoloita ja hotelli.
– Odotamme innolla, että saamme jälleen avata ravintola- ja hotellipalvelumme ja pääsemme palvelemaan asiakkaita. On hienoa, että henkilökuntamme on lomautuksien sijaan työskennellyt Turun Osuuskaupan marketeissa. Toki he ovat myös iloisia, kun pääsevät nyt palaamaan omille työpaikoilleen ja tuttuihin tehtäviin, toimialajohtaja Mikko Eskelinen Turun Osuuskaupasta kertoo.

Ravintolat ja hotellit avataan turvallisuudesta tinkimättä, asiakkaiden ja henkilökunnan turvallisuus edellä. Toimipaikoissa ohjeistetaan ja huolehditaan tehostetusti hygieniasta ja turvaväleistä sekä varmistetaan jokaiselle asiakkaalle istumapaikka. Ravintoloissa asiakaspaikkojen määrää rajoitetaan puoleen ja asiakaspöydät sekä istumapaikat sijoitellaan riittävillä turvaväleillä. Myös ravintoloiden aukiolo- sekä anniskeluajat ovat supistettuja. Ravintolat suljetaan viimeistään klo 23 ja anniskelu päättyy klo 22. Ravintoloiden keittiöt ovat auki normaalisti sulkemisaikaan asti. Buffet-ruokailua ei ole saatavilla, vaan ruoka ja juoma tarjoillaan asiakkaalle aina valmiina annoksina.

– Ravintoloissamme ja hotelleissamme on turvallista asioida. Henkilökuntamme on osaavaa ja tuntee hyvin korona-ajan erityisvaatimukset, Eskelinen korostaa.

Kesän aikana Turun Osuuskauppa avaa myös täysin uusia ravintoloita, kun Fafa´s sekä Bar No 8 aukeavat KOP-kolmioon Turun keskustaan ja Bistro Elli Original Sokos Hotel Kupittaan yhteyteen. Muutoksia tapahtuu myös Uudessakaupungissa, kun Kirstan ja Kahvelin ravintolakokonaisuus jatkaa kesäkuun alusta uuden ravintoloitsijan voimin tutulla paikallaan. Kauppakeskus Myllyssä puolestaan ravintola Fafa´s vaihtaa paikkaa ja jatkossa se löytyy nykyisen ravintola Obran paikalta heti Rosson naapurista.

Kriisistä toipuminen ravintola- ja matkailualalla vie aikaa

Koronapandemia on kurittanut monia eri toimialoja kevään aikana, mutta erityisen pahasti ja nopeasti kriisi iski palveluvaltaiselle ravintola- ja matkailualalle. Myynti ja tulovirrat tyrehtyivät käytännössä lähes kokonaan maaliskuun puolivälin jälkeen ja viimeistään ravintoloiden sulkeminen ajoi toimialan syvään ahdinkoon.

– Valitettavasti avausvaiheen rajoitustoimet puolitettuine asiakasmäärineen ja voimakkaasti lyhennettyine anniskeluaikoineen yksinäänkin rajaavat myynnin puoleen ja iskevät pahasti parhaaseen sesonkiin. Puhumattakaan siitä taloudellisesta ahdingosta, joka on syntynyt palveluiden ollessa suljettuina. Paitsi yritysten niin myös valtiontalouden kannalta olisikin tärkeää, että matkailu- ja ravintola-alan yritykset toipuvat mahdollisimman nopeasti kriisistä. Matkailupalvelujen arvonlisäveroja tulisi mielestäni MaRa ry:n ehdotuksen mukaisesti alentaa 24 kuukauden määräajaksi 10 prosentista 5 prosenttiin sekä ravintola-anniskelun ja ruokatarjoilun arvonlisävero 10 prosenttiin 12 kuukauden määräajaksi, jotta matkailu- ja ravintolapalvelujen kysyntä piristyisi kriisin akuutin vaiheen jälkeen, Eskelinen toteaa.

– Kannustan myös kaikkia suomalaisia matkustelemaan tulevana kesänä aktiivisesti kotimaassa. Jokaisen matkailueuron on arvioitu tuovan 56 senttiä myyntiä myös muille toimialoille. Me taas hoidamme osaltamme sen, että hotelleissamme ja ravintoloissamme asiointi on turvallista, Eskelinen summaa.

***

1.6.2020 avataan seuraavat kokonaan suljettuina olleet Turun Osuuskaupan ravintolat: Bar Edison, Rapido Mylly, Rosso Mylly, VENN Wiklund, Trattoria Wiklund, Walo Rooftop Bar ja Runostuoppi.

Korona-pandemian aikana take away -periaatteella toimineet ravintolat Hesburger ja Rico Deli Loimaa, Hesburger Itäharju, Kaffela Itäharju, Coffee House Mylly ja Wiklund, Hesburger Mylly, Kulman Kuppila, Presso Piispanristi ja Grill it! Marina avaavat myös muut palvelunsa. Take away -palvelut jatkuvat edelleen näissä toimipaikoissa.

Kesäkuun alussa avataan hotelleista Original Sokos Hotel Wiklund aamiais- ja kokouspalveluineen ja 1.7.2020 aukeaa täysin uusi Original Sokos Hotel Kupittaa. Solo Sokos Hotel Turun Seurahuone avataan viimeistään 31.7.2020. Radisson Blu Marina Palace Hotel on ollut avoinna koko korona-pandemian ajan.

Myös ABC-asemien ravintolat palveluineen avautuvat asiakkaille kesäkuun alusta.
Ajantasaiset aukioloajat löytyvät verkkosivuiltamme www.tok.fi, ravintoloiden osalta osoitteesta www.raflaamo.fi, hotellien osalta osoitteesta www.sokoshotels.fi ja ABC-asemien osalta www.abcasemat.fi.

Lisätietoja:
Turun Osuuskauppa, toimialajohtaja Mikko Eskelinen, puh. 010 764 5007