Radisson Blu Marinassa tehdään hyvää


14.3.2019

Vastuullisuus käsitteenä mielletään yleensä ensimmäisenä ympäristöön ja siitä huolehtimiseen. Vastuullisuus on kuitenkin paljon muutakin. Radisson Blu Marina Palacen hotellipäällikkö Ulla Lähtevänoja on ylpeä siitä, mitä kaikkea heillä vastuullisuuteen kuuluukaan.

”Olimme ensimmäinen hotelli Suomessa, jossa luovuttiin muovipillien käytöstä ja siirryttiin käyttämään maissi- ja paperipillejä. Se tuo valtavan säästön käytettyyn muovin määrään. Esimerkiksi kaikki drinkkipillit ovat nykyään ympäristöystävällisiä. Vanhoja muovipillejäkään ei heitetty roskiin, vaan ne lahjoitettiin eteenpäin lastentarhoille. Osa meni eräälle rouvalle, joka askarteli niistä himmeleitä”, kertoo Lähtevänoja.

Vedenkäyttö hotellissa on säänneltyä, mikä näkyy esimerkiksi veden virtaamassa. Asiakas voi osallistua vedenkäytön hillitsemiseen käyttämällä samaa pyyhettä useamman päivän ajan ja säästämällä näin sen pesukerroissa. Huoneissa on laput, joissa kerrotaan vaihtoehdosta jättää pyyhe naulakkoon merkiksi useammasta käyttökerrasta. Huoneista, joissa samaa pyyhettä käytetään useamman kerran, ilmoitetaan kuukausittain eteenpäin Rezidorille (Carlson Rezidor Hotel Group), joka lahjoittaa huoneiden lukumäärän perusteella kertyneen summan maailmalle.

”Luvut eivät ole isoja, mutta saamme jonkun verran tuettua maita, joissa vedestä on pulaa. Laitamme myös kiitoksen asiakkaille, jotka ovat toimineet luontoa ajatellen”, sanoo Lähtevänoja.

Vuosien aikana ihmiset ovat kiinnostuneet vastuullisuusasioista koko ajan enemmän. Hotelli haluaa jakaa tietoa asiakkaille vastuullisista teoistaan kertomalla niistä esimerkiksi hissien tv-ruuduilla. Asiakkaat myös osallistetaan ympäristötyöhön lajittelupisteiden ja vedensäännöstelyn kaltaisten toimintojen kautta. Heidän käyttöönsä on myös varattu maksuttomia polkupyöriä, joilla he pääsevät halutessaan liikkumaan kaupungilla.

Vastuullisuus on myös vastuuta toisista

Radisson Blu Marina Palace toimii hyväntekijänä monessa. Hotellilta on tehty vierailuja vanhusten luokse, siivoustalkoiden yhteydessä vanhat peitot ja tyynyt lahjoitettiin kodittomille ja kun lasten leikkihuone poistui hotellista, kaikki hyväkuntoiset tavarat lahjoitettiin Hope Ry:lle. Hotellissa järjestetään myös joka toukokuu lasten tapakoulutus esikouluikäisille.

”Olemme myös erittäin koiraystävällinen hotelli. Yhteistyökumppanimme tuo tänne koiranruokaa ja siitäkin osa lahjoitetaan eläinhoitolaan. Muutoinkin muistamme eläimiä, ylijäänyttä leipää on lahjoitettu alpakoille ja hevosille.” Lähtevänoja luettelee.

Hotellin viimeisin yhteistyökumppanuus solmittiin viime vuonna Kaarinan SOS-Lapsikylän kanssa. Viime jouluna hotellilla oli joulupuu, josta hotellikävijät saivat poimia ja toteuttaa Lapsikyläläisten toiveita. Lapsikylän vastaanottokodissa on perheitä, jotka kutsutaan jaloille päästyään hotellille aamiaiselle ja he pääsevät myös tutustumaan hotelliin. Aina kun jollain lapsikylän lapsista on syntymäpäivä, hänet kutsutaan hotellille syntymäpäiväaamiaiselle.

”Yhteistyö SOS-Lapsikylän kanssa on vielä niin tuore, että sitä kehitetään vielä ja mietitään mitä kaikkea kivaa sitä voisikaan yhdessä tehdä”, Lähtevänoja hymyilee.

Hotellissa vierailevat lapsetkin huomioidaan erityisellä tavalla.

”Lapsi saa hotelliin tullessaan valita aarrearkusta lelun ja lisäksi huoneessa häntä odottaa yllätys. Ennen lapsi sai myös oman kylpyankan, mutta niistä luovuttiin kun haluttiin säästää muovin käytössä. Oman kylpyvaahdon hän kuitenkin saa”, jatkaa Lähtevänoja.

Henkilökunta mukana vastuullisuustalkoissa

Uudet työntekijät perehdytetään heti alussa toimimaan vastuullisesti. Jätteet opastetaan kierrättämään alusta asti oikein. Sähköä pyritään säästämään sammuttamalla turhat sähkölaitteet ja tietokoneet menevät automaattisesti virransäästötilaan. Huoneissa sähkön säännöstely toimii siten, että sähköt kytkeytyvät päälle avainkortilla. Keittiön puolella pyritään hillitsemään ruokahävikkiä ja aamiaisella pyritään tarjoamaan mahdollisimman vähän yksittäispakattuja tuotteita. Kun tiskataan, pestään täysiä koneellisia.

”Mitä nuorempi ihminen tulee meille töihin, sen valistuneempi hän yleensä on vastuullisuusasioiden suhteen. Tämä sukupolvi ymmärtää nämä asiat todella hyvin. Vastuullisuus on monen asian summa ja kun se toteutuu luonnollisesti osana jokapäiväistä työtä, voimme olla toimintatavoistamme todella ylpeitä. Se on semmoinen tietynlainen ymmärrys”, päättää Lähtevänoja.