6.2.2024
Radisson Blu Marina Palacen hotellinjohtajana on aloittanut Titta-Liina Gustafsson. Titta-Liinalla on pitkä ja monipuolinen kokemus ravintola-, hotelli- ja matkailualalta.
Titta-Liina Gustafssonin kiinnostus matkailu- ja ravitsemiskauppaan on tullut verenperintönä, ja hän on koko ikänsä ollut tavalla tai toisella mukana matkailu- ja ravitsemisbisneksessä.
– Isäni oli matkailualan yrittäjä Kuusamossa. Motellimme Kitkajärven rannalla tarjosi matkailijoille myös erilaisia ohjelmapalveluja, kuten koskenlaskua ja nuotanvetoa. Lisäksi olimme tiiviisti mukana Kuusamon matkailun edistämisessä. Ensimmäiset työvuoteni vietin Rukalla ja Kuusamossa, silloin piipahdin pari vuotta myös Sokos Hotel Kuusamossa, joten minulla on niiltä ajoilta jo pientä tuntumaa S-ryhmään. Matka jatkui sittemmin Helsinkiin, jossa viihdyin useamman vuoden vuosituhannen vaihteen molemmin puolin eri ravintoloissa muun muassa ravintolapäällikkönä. Ravintolavuosien jälkeen siirryin pikkuhiljaa kohti hotellien ja kylpylöiden kiehtovaa maailmaa. Olen muun muassa ollut vetämässä Nokian Edeniä ja Ikaalisten kylpylää. Väliin on mahtunut myös koronavuosien värittämä rupeama akselilla Kuopio- Joensuu-Kajaani. Viimeisimmäksi olen toiminut aluejohtajana Levillä, jossa vastasin Hotelli Panoramasta, Hotelli K5:stä sekä Levi Summit -kokouskeskuksesta, Titta-Liina summaa taustaansa.
Lapista Turkuun
Lapin vuosina Titta-Liina huomasi kuitenkin kaipaavansa kaupunkia ja kulttuurielämää. Ja sitten, kuin tilauksesta, hän näki Radisson Blu Marina Palace Hotelin hotellijohtajan rekrytointi-ilmoituksen.
– Turku kaupunkina on aina puhutellut ja kutsunut minua. Tiesin Radisson Blu Marina Palace Hotelin, sen upean sijainnin ja houkuttelevan kesäterassin Aurajoen rannalla, ja oli saman tien selvää, että haen tätä paikkaa. Olin myös ehtinyt jo jonkin aikaa haaveilla keskusta-asumisesta ja kerrostalokodista. Nämäkin toteutuivat tässä samalla.
Ikonisen hotellin sijainti ja monet mahdollisuudet innostivat
Titta-Liina uskoo vahvasti Turun ja Radisson Blu Marina Palace Hotelin vetovoimaan ja on ottanut uuden tehtävän luottavaisin mielin vastaan.
– Ikoninen, tänä vuonna 50 vuotta täyttävä hotellimme sijaitsee aivan Turun keskustassa, kauniin Aurajoen varrella. Kaikki Turun palvelut ovat kävelyetäisyydellä. Hotellissa on 184 huonetta, joissa vierailija pääsee viihtymään. Radisson Blu Marina on myös tunnettu tapahtumatalo. Meillä on upeat, muunneltavat puitteet monenlaisten juhlien, kokousten ja tapahtumien järjestämiseen Turun upeimmalla paikalla Aurajokimaisemin.
– On ollut todella kiva tulla Turkuun. Minut on otettu lämpimästi vastaan ja olen aidosti iloinen hotellin hyvästä ilmapiiristä. Odotan innolla myös kesää, golf-kautta sekä mahdollisuutta päästä tutustumaan Turkuun ja sen tarjoamiin kulttuurielämyksiin.
Lisätietoja:
Radisson Blu Marina Palace Hotel, hotellinjohtaja Titta-Liina Gustafsson, puh. 010 764 5026
**
Radisson Blu -hotellit ovat osa kansainvälistä Radisson Hotel Groupia, jolla on toiminnassa ja rakenteilla yli 1 400 hotellia ympäri maailmaa. Suomen kahdeksan uniikkia ja tyylikästä Radisson Blu -hotellia ovat keskittyneet tarjoamaan ensiluokkaisia hotellielämyksiä ja kansainvälisen huipputason palvelua Helsingissä, Espoossa, Tampereella, Oulussa sekä Turussa. Teemme jatkuvasti töitä kestävämmän tulevaisuuden puolesta mm. hyvittämällä automaattisesti jokaisen kokouksen ja tapahtuman hiilijalanjäljen sekä tarjoamalla vastuullista ja kaikkia aisteja houkuttelevan ”Good Food” -ruoka- ja juomatarjonnan. Suomen Radisson Blu -hotellit ovat Green Key -ympäristösertifioituja ja mukana useassa palkitussa vastuullisuusohjelmassa kuten Resposible Business ja Hotel Sustainability Basics.
4.10.2024 | Paikallisia uutisia | Tapahtumat
26.9.2024 |