Radisson Blu Marina Palace Hotel vahvistaa asemaansa uuden ajan matkailukohteena


21.11.2016

Ikoninen hotelli ja tapahtumatalo Turussa uudistuu.

Radisson Blu Marina Palace Hotel esittelee talven ja kevään aikana uudistetut huoneet, alakerran uudenlaisen olohuoneen sekä kuntoiluelämyksen. Koko uudistus on valmis maaliskuun loppuun 2017 mennessä.

– Maailmalla voimakkaasti kasvava trendi on matkailijoiden halu löytää syvempää merkitystä matkustuksesta – pitää yllä itselle tärkeitä kuntoilurutiineita, oppia uutta, kasvaa ja kehittyä ihmisenä sekä nauttia elämästä, olipa sitten työ- tai vapaa-ajanmatkalla. Huoneiden sekä aulatilojen ja kuntosalin uudistuksella haluamme luoda entistä monipuolisemman ja inspiroivamman miljöön elää mukana kaupungin pulssissa ja toisaalta rauhoittua ja antautua nauttimaan hetkestä, sanoo hotellinjohtaja Sanna-Liisa Byskata.

Huoneuudistuksen kantavana ajatuksena on tarjota asiakkaille entistä enemmän yksilöllisyyttä, mukavuutta ja arjen ylellisyyttä. Huoneet toimivat rauhoittavina keitaina työpäivän jälkeiselle latautumiselle sekä inspiroivana ympäristönä elämykselliselle vapaa-ajalle.  

– Huoneiden värimaailma ja materiaalit on valittu tukemaan haluttua asiakaskokemusta. Väriyhdistelmät ja materiaalien tuntu sekä valaistuksen vaikutus ympäristöön luovat yhdessä aisteja hivelevän kokonaisuuden, sanoo sisustussuunnittelusta vastaavan Visionary Design Partnersin Jaana Ekman.

Hotellin uudet aulatilat tulevat tarjoamaan kaupunkilaisille sekä matkustajille uudenlaisen tilan keskellä kaupunkia, luonnon ja kaupungin kohtaamispisteessä. Upeat jokinäkymät yhdistettynä viihtyisään ja tarkoin ajateltuun sisätilaan luovat ainutlaatuisen uuden kaupunkimiljöön. Lisäksi hotelli vastaa kovaan kabinettikysyntään, kun aulan yhteyteen rakennetaan uusi, viihtyisä kabinettitila.

– Aulan tilasuunnittelun lähtökohtana on ollut monimuotoisuus – yhteisöllisyyden ja yksityisyyden yhdistäminen siten, että tila tarjoaa monipuolisen ympäristön viihtyä tai syventyä työntekoon sekä yksin että yhdessä, jatkaa Jaana Ekman.

Osa uutta matkailuelämystä on kuntosalin uudistus. Kuntosaliuudistuksen suunnittelussa on huomioitu erilaisten kuntoilijoiden tavoitteet ja laitevalinnat on suunniteltu yhteistyössä Gfitnessin Timo Pulkkisen kanssa.

– Joillekin on tärkeää suorittaa omien kuntoilurutiinien mukainen ohjelma. Toiset taas haluavat virkistäytyä ja ladata akkuja. Kuntoilijoiden on mahdollista nyt ensimmäistä kertaa Turussa kuntoilla tunnetuissa matkailukohteissa eri puolilla maailmaa. Digitoidut reitit aidoista ympäristöistä yhdistettynä aitoon kuvamaailmaan eri kohteista tekevät arkikuntoilusta elämyksen. Turkulaisen sisustussuunnittelija Tomi Kouvolan kädenjälki näkyy kuntosalin sisustuksessa. Kuntoilukokemukseen yhdistyy pala ylellisyyttä ja katseenvangitsijoina toimivat tarkoin mietityt yksityiskohdat ja harkiten valitut design-tuotteet. Näyttävänä elementtinä kuntosalissa ovat myös taidemaalari ja taidegraafikko Hanna Variksen teokset. Niiden kautta tarjoamme kuntoilijoille kulttuurikierroksen Turun yhden kiinnostavimman nykytaiteilijan teoksien maailmaan, sanoo Sanna-Liisa Byskata.

Muutostyöt alkavat huoneiden uudistuksella tammikuun alussa. Huoneet uudistetaan kerros kerrallaan kevään aikana. Tammikuussa on vuorossa aulatilat. Kalustamisen ja rakentamisen kokonaisurakoitsijana hankkeessa toimii lietolainen I.S. Mäkinen Oy.

– Hanke on meille erittäin tärkeä monestakin syystä. Meille on kunnia-asia olla mukana uudistamassa Marina Palace Hotellia, joka on yksi Turun maamerkeistä ja rakennustaiteellisesti sekä kulttuurihistoriallisesti arvokas. Toisaalta työllistämme hankkeen kautta joko suoraan tai välillisesti 30 henkilöä, toteaa liiketoiminnan kehityspäällikkö Jaakko Mäkikalli I.S. Mäkinen Oy:ltä.

Hotelli on uudistuksen aikana avoinna normaaliin tapaan, eikä uudistuksesta ole häiriöitä asukkaille.