11.5.2023
Turun Osuuskaupan monissa pullonpalautusautomaateissa voi SPR:n keräysluvan avulla lahjoittaa panttirahat Punaisen Ristin paikalliseen työhön Varsinais-Suomessa. Varat suunnataan lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn. Rahoilla keskitytään mm. nuorten ystävätoiminnan kehittämiseen, sekä matalan kynnyksen pop up -tapahtumiin, kuten esimerkiksi Clothing Swap -vaatevaihto, jossa osallistujat voivat tuoda itselleen tarpeettomia hyväkuntoisia vaatteita ja vaihtaa ne muiden tuomiin vaatteisiin. Myös Turun ylioppilaskylässä järjestettävä Olkkari-Lounge toiminta mahdollistuu tällä rahoituksella. Kaikille nuorille aikuisille avoin Olkkari–Lounge tarjoaa tilaisuuden uusien kavereiden löytämiseen, sekä mahdollisuuden tehdä ja ehkä jopa oppia uusia asioita yhdessä. Loungen kautta on myös mahdollisuus tutustua ja osallistua matalalla kynnyksellä Punaisen Ristin vapaaehtoistoimintaan.
Alkuvuosi 2023 on ollut hyvin aktiivinen ja nuoret ovat päässeet mm. järjestämään ystävänpäivä- tapahtumaa, hiihtämään, avantouinnille sekä konserttiin. Nuoret järjestävät viikkotoiminnan lisäksi myös itse lautapeli-iltoja uusien ystävien ympäröimänä ja tämä on ollut kaikille mieluinen ajanviete. Kevään edetessä nuoret ovat toivoneet arjen ensiapua, yhteisöllisiä ruokailuja sekä retkiä. Tulevana kesänä järjestetään viime vuoden tapaan Kesäklubi, jossa tarjotaan nuorille ilmaista tekemistä. Ohjelmassa on ainakin puistojoogaa ja vesibussiretki Ruissalon kasvitieteelliseen puutarhaan. Nämä kaikki saadaan toteutettua yhdessä Punaisen Ristin paikallisosastojen vapaaehtoisten, koordinaatioryhmän sekä rahallisen tuen ansiosta.
4.10.2024 | Paikallisia uutisia | Tapahtumat
26.9.2024 |