27.8.2021
SOK:n ensimmäinen automarket, sittemmin Prisma Tampereentie, avattiin näyttävästi Turun Kärsämäkeen 25.8.1971. Avajaisten aikaan kauppa oli maan suurin automarket. Avajaiset paraatityttöineen ja avajaistarjouksineen houkuttelivat paikalle tuhansia asiakkaita.
Uuden automarketin vetäjänä tuolloin toiminut Eero Hannonen muistelee avajaisia ja niitä edeltänyttä aikaa.
– S-ryhmässä oli jo 1960-luvulla pantu merkille tavaratalot, joita voitiin kutsua automarketeiksi. Vuonna 1970 Turussa oli päästy suunnitelmissa jo niin pitkälle, että oli päätetty rakentaa kaupungin laidalle Mullin alueelle SOK:n ensimmäinen autoilevien asiakkaiden tavaratalo. Rakennustyöt alkoivat joulukuussa 1970 ja harjannostajaisia vietettiin 26.2.1971. Hoidimme työparini kanssa kaiken sisustussuunnittelusta valikoimien suunnitteluun sekä henkilöstön palkkaamiseen. Työt etenivät vauhdilla ja kaupan avajaisia päästiin viettämään jo saman vuoden elokuussa, pari kuukautta alkuperäisestä suunnitelmasta jäljessä. Itse avajaiset elokuun 25. päivä 1971 olivatkin sitten melkoinen tapahtuma ja avajaistapahtumaa markkinoitiin isosti muun muassa Turun Sanomissa. Avajaiskulkue marssi Turun kauppatorilta Kärsämäkeen. Kulkueessa olivat mukana varuskunnan soittokunta ja naisvoimistelijoiden joukko. Avajaispäivän aamuna myymälään oli kutsuttu 600 kutsuvierasta. Suurelle yleisölle kauppa avattiin kello 12 ja ruuhkaa riitti kaupan ulkopuolella jo tunteja ennen avaamista. Järjestimme viikon ajan avajaisista ilmaisen bussikuljetuksen kauppatorilta Sokos Marketiin.
Avajaisten aikaan Sokos Marketissa työskenteli 70 henkilöä ja kaupalla oli pinta-alaa noin 4 000 neliötä ja parkkipaikkojakin löytyi 400. Myymälän tuotevalikoima heijasteli sen ajan elämää. Kaupasta löytyi elintarvikeosasto, erikoistavaraosasto, rauta- ja maatalousosasto sekä osasto erikoispalveluja varten. Valikoimien monipuolisuutta kuvasti avajaisten ajaksi myymälään sisälle ajettu leikkuupuimuri. Avajaispäivän tarjouksista menestykseksi nousi teräskattila, jota myytiin 10 silloisella markalla. Muita avajaistuotteita olivat muun muassa ranskanleipä, nakit, porsaanpaisti ja Katriina-kahvi.
– Tampereentiellä esiintyi siihen aikaan myös joukko Suomen kärkiartisteja Tapio Rautavaarasta Erkki Junkkariseen. Pääsin tutustumaan näihin taitelijoihin, kun he vierailivat meillä, viihdyttivät asiakkaita ja pistäytyivät samalla myös minun huoneessani juttelemassa, Eero Hannonen muistelee.
Prisma Tampereentie uudistuu ensi vuonna
– Nyt kun vietämme 50-vuotisjuhlia, niin pienelle remontille on jo vähän tarvetta. Remontin myötä myymälää laajennetaan ja se uudistetaan täysin lattiasta kattoon ja kylmälaitteista kassaosastoon. Ulkoisten puitteiden lisäksi koko Prisman konsepti päivitetään nykyaikaiseksi. Asiakkaalle se tarkoittaa aikaisempaa parempaa ostospaikkaa, sujuvaa, helppoa ja nopeaa asiointia sekä laajempaa valikoimaa, kertoo Prismajohtaja Tuomo Makkonen.
– Rakennamme asiakasomistajille Turun parasta sekä nykyaikaisinta myymälää ja panostamme vahvasti asioimisen helppouteen. Tulemme myös kysymään paitsi asiakkailtamme, niin myös omalta henkilökunnaltamme, mitä painopisteitä uudistuksilta odotetaan. Haluamme tarjota asiakasomistajille vain parasta ja se kulkee punaisena lankana koko uudistusprojektin ajan aina suunnittelusta avajaisiin, jatkaa Makkonen.
Prisman uudistuksen on suunniteltu alkavan alkuvuodesta 2022 ja valmista odotetaan olevan jo joulukauppaan 2022.
– Korona varjostaa vielä Prisma Tampereentien 50-vuotissyntymäpäivää, eikä myymälässä päästä juhlimaan. Prisma-ketju täyttää ensi vuonna 50 vuotta, ja toivottavasti viimeistään silloin pääsemme vaikkapa kahvittelemaan yhdessä asiakkaidemme kanssa, Makkonen pohtii.
Tänä päivänä perinteisellä kauppapaikalla sijaitseva Tampereentien Prisma on yksi Turun Osuuskaupan suurimmista myymälöistä. Se työllistää 100 henkilöä ja uudistuksen jälkeen henkilökuntamäärä kasvaa vielä muutamalla kymmenellä. Valikoimista löytyy noin 60 000 tuotetta ja valikoimat laajentuvat nekin vielä uudistuksen myötä.
Kuvateksti:Prismajohtaja Tuomo Makkonen ja lehtileikkeleitä avajaisvuodelta 1971. Avajaisilmoituksessa markkinoitiin muun muassa ranskanleipää, nakkeja, porsaanpaistia ja Katriina-kahvia.
Lisätietoja:
Turun Osuuskauppa, Prismajohtaja Tuomo Makkonen, puh. 010 764 5801
Lähteet: TOK Sata vuotta yhteistä matkaa (2001) ja Eero Hannosen haastattelu
17.12.2024 | Paikallisia uutisia
13.12.2024 | Paikallisia uutisia