16.10.2015
Turun Seudun Leipuriyrittäjät ry on valinnut Turun Osuuskaupan Prisma Myllyn Turun seudun parhaaksi leipäkaupaksi. Samalla Prisma Mylly pääsee ehdokkaaksi valtakunnalliseen Suomen Leipuriliitto ry:n järjestämään Vuoden Leipäkauppa 2016 -kisaan.
– Prisma Myllyn uudistuksen yhteydessä kiinnitimme erityishuomiota leipäosastoomme. Leipä on kuluttajalle yksi merkityksellisimmistä päivittäistavarakaupan tuotteista, ja haluamme tarjota asiakkaillemme joka päivä laajan valikoiman tuoretta ja maukasta leipää. Paikalliset makutottumukset ovat tärkeitä ja ne meillä hyvin huomioitu. Tästä kertoo se, että valtakunnallisten leipomoiden lisäksi myös lähileipomoiden tuotteet saavat hyvin tilaa leipähyllyistämme. Lisäksi oma paistopisteemme tarjoaa joka päivä tuoretta leipää sekä leivonnaisia. Valikoimistamme löytyy runsaasti vaihtoehtoja myös erikoisruokavaliota noudattaville, kertoo marketkaupasta vastaava toimialajohtaja Mikko Rauhanen.
– Tänä vuonna Prisma Mylly oli Turun Seudun Leipureiden valinta Turun seudun parhaaksi leipäkaupaksi. Valinnassa painotimme tuotteiden tuoreutta, valikoiman monipuolisuutta, valtakunnallisten, alueellisten ja paikallisten leipomotuotteiden saatavuutta sekä erityisruokavaliotuotteiden tarjontaa. Prisma Myllyn leipäosasto on lisäksi yleisvaikutelmaan siisti ja henkilökunta on palvelevaa, toteaa mukana valinnassa ollut myyntijohtaja Pasi Lehtonen Leipomo Rosten Oy:ltä.
Vuoden Leipäkauppa 2016 -tunnustus myönnetään ensi vuoden helmikuussa päivittäistavarakaupalle, joka on esimerkillisesti paneutunut ja panostanut leipomotuotteiden kauppaan ja huomioinut monipuolisesti kuluttajien toiveet ja tarpeet. Vuoden Leipäkauppa -tunnustuksella palkitaan sekä kauppaa että sen leipäosaston henkilökuntaa suomalaisen leipäkulttuurin ja leivän arvostuksen hyväksi tehdystä työstä. Tunnustuksella on arvostettu ja pitkä perinne, sillä se jaetaan juhlavasti jo kahdennenkymmenennen kerran. Vuoden 2016 Leipäkaupan valinnassa ovat mukana hypermarketit ja tavaratalot.
4.10.2024 | Paikallisia uutisia | Tapahtumat
26.9.2024 |