Pikkujoulut pitää pintansa


20.11.2015

Pikkujoulukausi on kuumimmillaan perjantaista 20.11. alkaen joulukuun puoliväliin. Perinteisten firman biletysjuhlien ohessa pikkujouluja vietetään ravintoloissa jouluruuista herkutellen ja kaveriporukalla iltaa istuen.

Pääkaupunkiseudun suurin ravintoloitsija HOK-Elanto on valmiina vilkkaaseen pikkujoulukauteen.

– Pikkujouluviikonloppuina myynti vilkastuu 15­–20 prosenttia tavalliseen verrattuna, joten kyseessä on ravintoloiden kannalta erittäin merkittävä sesonki. Odotuksemme ovat kuitenkin maltilliset ja samansuuntaiset kuin vuosi sitten. Koko juhlakaudelta kasvua tuskin on odotettavissa, aluejohtaja Petri Alanko HOK-Elannosta summaa.

Alangon mukaan laskuviritteinen suhdanne näkyy lähinnä siinä, että varauksia tehdään aiempaa myöhemmin lyhyellä aikajänteellä ja juhlabudjetti ja sitä kautta keskiostos ovat edellisvuosia pienempiä.

– Monille yrityksille ja yhdistyksille pikkujoulut on tärkeä henkilöstöä palkitseva perinne, josta ei haluta tinkiä, vaikkei rahaa välttämättä olekaan yhtä paljon käytössä kuin vanhoina hyvinä aikoina. ”Etkot” saatetaan viettää yrityksen omissa tiloissa ja jatkot voivat olla omakustanteiset, mutta pääosa juhlinnasta menee niin sanotusti firman piikkiin.

Herkkuja, ohjelmaa ja biletystä

Pikkujoulukausi käynnistyi toden teolla marraskuun puolivälissä.

– Sesonki on vilkkaimmillaan neljänä, viitenä viikonloppuna ennen joulua. Joulunalusviikonloppuna meno jo vähän rauhoittuu. Parhaimmat ”pelipäivät” ovat perinteisesti lauantait, Alanko ennakoi.

Yritysryhmien ohella liikkeellä on yhä enemmän pieniä, usein omalla rahalla juhlivia kaveriporukoita.

– Osa porukoista tulee nauttimaan ravintoloidemme jouluisista à la carte -annoksista tai joululounaista, osa viihtyy iltaa istuen olutravintoloissamme ja osa jatkaa iloista illanviettoa aamuun asti. Ohjelmaa ei välttämättä ole lyöty lukkoon etukäteen, vaan ilta etenee fiiliksen mukaan, Alanko kuvailee.

Yhtenä viihdykevaihtoehtona on Show&Dinner- pikkujoulupaketti, jollaista Helsingissä tarjoaa esimerkiksi Virgin Oil Co. -ravintola.

– Pääkaupunkiseudun laajasta ravintolatarjonnasta löytyy vielä tilaa juhlijoille. Kotiin ei kannata jäädä, Petri Alanko muistuttaa.

Tutustu pääkaupunkiseudun pikkujoulutarjontaan.

S-ryhmän ravintolakirjon kokonaisuudessaan löydät Raflaamosta.

Taksijonojen sijaan hotelliin

Moni pikkujouluvieras haluaa valmistautua rauhassa juhlaan ja jättää taksijonot väliin majoittumalla hotellissa. Pikkujouluillan irtiottoa arjesta voi jatkaa vaivattomasti hotelliyön ja -aamiaisen merkeissä.

Useat Sokos Hotellit ympäri Suomen ovat räätälöineet valmiita pikkujoulupaketteja.

Tutustu myös Radisson Blu Hotellien joulunaikaan.