28.5.2024
Turun Osuuskaupan edustajisto on varsinaisessa kevätkokouksessaan 22.5.2024 päättänyt, että Turun Osuuskauppa ei maksa osuuspääomalle korkoa vuodelta 2023.
Turun Osuuskaupan ylijäämä kohdentuu ensisijaisesti palveluiden ja tuotteiden kehittämiseen sekä toimipaikkojen kunnossapitoon ja uudistamiseen. Viime vuosien aikana osuuskauppa on investoinut voimakkaasti omalle toimialueelleen rakentamalla uusia toimipaikkoja, kunnostamalla olemassa olevaa verkostoa ja parantamalla palveluja. Viimeisen kahden vuoden aikana Turun Osuuskaupan investoinnit ovat kohenneet yhteensä yli 52 miljoonaa euroon ja yksistään viime vuonna investoinnit olivat lähes 18 miljoonaa euroa. Samanaikaisesti asiakasomistajille maksettiin Bonuksina reilu 27 miljoonaa euroa. Vuoden 2023 suurin yksittäinen uudistus oli Prisma Myllyn uudistus, joka valmistui vuoden lopussa. Kuluvana vuonna on avattu uusi Amarillo ja uudistunut Coffee House Kauppakeskus Myllyssä. Kokonaan uusi Sale Verkahovi aukeaa toukokuun lopussa ja uusi S-market Moisio avataan syksyllä.
Asiakasomistajien palkitseminen on edelleenkin osa osuustoiminnan ideologiaa. Asiakasomistajuudesta hyötyy edelleen monin tavoin ja asiakasomistajan etuihin voi tutustua laajemmin osoitteessa www.s-kanava.fi.
4.10.2024 | Paikallisia uutisia | Tapahtumat
26.9.2024 |