Osuusmaksun korkoa ei makseta vuodelta 2019


16.9.2020

Turun Osuuskaupan edustajisto on varsinaisessa kevätkokouksessaan 15.9.2020 päättänyt, että Turun Osuuskauppa ei maksa osuuspääomalle korkoa vuodelta 2019.
Viime vuosien aikana osuuskauppa on investoinut voimakkaasti omalle toimialueelleen rakentamalla uusia toimipaikkoja ja kunnostamalla olemassa olevaa verkostoaan. Viime vuonna investoinnit kohosivat 33,6 miljoonaan euroon. Samanaikaisesti asiakasomistajille maksettiin Bonuksina yli 20 miljoonaa euroa. Vuonna 2019 osuuskaupan tulos ennen kertaluonteisia eriä laski 5,4 miljoonaan euroon suurien investointien vuoksi. Vuoden 2020 tuloksen arvioidaan laskevan merkittävästi koronapandemian aiheuttamien taloudellisten vaikutusten vuoksi.
– Turun Osuuskaupan tehtävänä on tuottaa etuja ja palveluja asiakasomistajilleen. Yksi iso osa tätä tehtävämme on pitää palveluverkostomme kunnossa omalla toimialueellamme. Turun Osuuskauppa on vakavarainen yritys, mutta epävarman talousnäkymän vuoksi edustajisto päätti hallituksen esityksestä, ettei korkoa makseta viime vuodelta, talousjohtaja Hannamaija Reunanen kertoo.