Original Sokos Hotel Kupittaa harjakorkeudessa


21.8.2019

Kesällä 2018 käynnistyneen Original Sokos Hotel Kupittaan rakennustyöt ovat edenneet suunnitellusti ja hotelli on nyt harjakorkeudessa. Uusi hotelli avataan kevättalvella 2020.

Kupittaan alueen kehittäminen kuuluu Turun kaupungin kärkihankkeisiin ja on yksi Turun voimakkaimmin kasvavista työssäkäyntialueista. Vilkkaan uudisrakentamisen myötä se on myös nousemassa suosituksi asuinalueeksi.

– On hienoa, että saamme olla mukana Kupittaan ja koko Turun vetovoimaisuuden kehittämisessä. Hotellin sijainti ja saavutettavuus tulevat olemaan erinomaiset, toteaa hotellikiinteistön omistavan Rausanne Oy:n toimitusjohtaja Arto Puolimatka.

Hotelli nousee Kupittaan rautatieaseman välittömään läheisyyteen ja hotellista rakennetaan suora sisäyhteys asemalle. Hotelli palvelee erityisesti yritysten, korkeakoulujen, oppilaitosten, sairaala- ja tutkimustoiminnan sekä urheilutoiminnan majoitustarpeita, mutta tarjoaa erinomaiset puitteet myös vapaa-ajanmatkustukseen – Turun keskusta ja tuomiokirkko ovat vain kivenheiton päässä ja Kupittaan puistosta löytyy tekemistä koko perheelle. Yhdeksänkerroksiseen hotelliin tulee yhteensä 196 huonetta ja majoitustilat lähes 500 hengelle.
– Uusi hotelli vastaa voimakkaasti kehittyvän Kupittaan alueen ja koko Turun seudun kasvaneeseen hotellikysyntään. Lisäksi hotelli piristää myös Turun itäistä keskustaa ja tuo alueen asukkaiden ulottuville uudenlaisia palveluja, kuten viihtyisän Bistro Ellin, hotellin ylimmän kerroksen baarin, terassin sekä saunatilat, kertoo toimialajohtaja Mikko Eskelinen Turun Osuuskaupasta.

– Original Sokos Hotel Kupittaan rakennustyöt ovat edenneet hyvin ja hyvässä hengessä. Yli puolet urakasta on nyt valmiina ja hotelli päästään luovuttamaan tilaajalle aikataulussa. Hotellin myötä myös kolmen toisiinsa kytkeytyvän rakennuksen Intelligate-kokonaisuus saadaan valmiiksi, sanoo yksikönjohtaja Jukka Lämsä YIT:ltä.

Hotellin kiinteistön omistaa turkulainen sijoitusyhtiö Rausanne Oy. Hotellihankkeen pääurakoitsijana toimii YIT Suomi Oy ja pääsuunnittelijana Arkkitehtitoimisto Haroma & Partners Oy. Hotellin sisustussuunnittelusta vastaa Sisustusarkkitehdit Gullstén & Inkinen Oy ja ravintolan sekä aulatilojen suunnittelusta Kudos Dsign Oy. Hotellia operoi Turun Osuuskauppa.