Raisiossa Myllyn kauppakeskuksessa sijaitsevan ravintola Tsikenin uudet itsepalvelukassat nopeuttavat ja helpottavat asiointia. Ravintolasta löytyy uusien itsepalvelukassojen lisäksi edelleen myös perinteinen kassa.
-Kyseessä on pilotti, jonka aikana testaamme, miten voisimme helpottaa ja nopeuttaa asiakkaan asiointia sekä vähentää jonottamista etenkin ruuhka-aikoina. Tavoitteenamme on myös tehdä annoksiin tutustuminen ja tilaaminen asiakkaalle mahdollisimman käteväksi, kertoo ryhmäpäällikkö Timo Hällfors Turun Osuuskaupasta.
Itsepalvelukassalla tilatessasi pystyt rauhassa tutustumaan ravintolan tuotteisiin, valita annoksen monipuolisesta valikoimasta ja tilata annoksen halutessasi esimerkiksi gluteenittomana. Maksu hoituu näppärästi yleisimmillä maksukorteilla ja S-Etukorttia näyttämällä ostoksista saat tuttuun tapaan myös Bonukset. Kun tilaustapahtuma on valmis, saat itsepalvelukassasta numeron, jonka perusteella voit noutaa tilaamasi annokset noutotiskiltä nautittavaksi. Tervetuloa testaamaan!