Lähituottaja: Sarkalan Sipulit


10.2.2021

Sarkalan Sipulit on perhetila, joka sijaitsee Liedossa. Toimintansa se on aloittanut vuonna 1996 ja toiminut nimellä Sarkalan Sipulit vuodesta 2017 lähtien. Tilalla kasvatetaan sipuleita: kelta-, puna- ja valkosipuleita.

– Aikaisemmin vanhempani tuottivat omilla nimillään sipulia, mutta kun itse jatkoin tilan kehittämistä, otin Sarkalan Sipulit nimen käyttöön, kertoo Tero Sarkala Sarkalan Sipuleista.

-Tilallamme sipulit pakataan asiakkaille valmiisiin pakkauksiin ja toimitetaan TOK:n kauppoihin. Tilallamme työskentelee minun lisäksi äitini sekä puoliso auttaa kiiretilanteissa

Sarkalan Sipulit haluaa toimia mahdollisimman vastuullisesti ja tila kuuluukin IP-sertifiointijärjestelmään parhaan mahdollisen laadun varmistamiseksi. Lisäksi tilalla on käytössä viljelymenetelmiä, joilla pyritään sitomaan hiiltä maaperään.

-Tuotteemme kasvatetaan kesän aikana ja sato korjataan syksyllä. Sipulia käsittelemme ja pakkaamme läpi koko talven ja kevään, jotta asiakkaillamme olisi aina tarjolla laadukasta sipulia. Yhteistyömme TOK:n kanssa on alkanut 1990-luvun puolivälissä ja on toiminut lähes katkeamattomasti siitä lähtien. Jo Isävainaani tarjosi sipuleitamme TOK:n asiakkaille ja tätä on siitä asti jatkettu, päättää Sarkala.