Lähituottaja: Palvimestarit


28.7.2021

Tuoreita raaka-aineita, aitoa lihaa ja laadukasta suomalaista kotiruokaa jo neljässä sukupolvessa.

Palvimestarit MM Oy on liha-alan perheyritys, joka panostaa tuotteissaan makuun, tuoreisiin raaka-aineisiin sekä käsityönä tehtyyn laadukkaaseen, aitoon ja oikeaan ruokaan. Palvimestarit ovat palvanneet lihaa jo neljässä sukupolvessa. Sukusaagan aloitti vuonna 1895 syntynyt Iivari Mattila, joka nuoreksi mieheksi vartuttuaan aloitti palvaamisen kotonaan ja kävi myymässä valmiita tuotteita toreilla.

Iivarin poika Kalle Mattila perusti vuonna 1948 Huittisten Lihapojat Oy:n. Lihapoikiin palkattiin myös Kallen poika Markku, joka vuonna 2000 perusti nykyisen yrityksen Alastarossa. Jarkko Mattila, Markun poika, aloitti työskentelyn Palvimestareissa vuonna 2014.

-Tiedämme käyttämiemme raaka-aineiden alkuperän ja niiden laatu on aina ensiluokkaista. Myös ekologiset arvot ovat meille tärkeitä, kertoo Jarkko Mattila.

Palvimestareiden tuoteskaala on laaja. Yrityksen päätuotekategoriaan kuuluvat erilaiset kokolihavalmisteet, leikkelemakkarat ja maksatuotteet sekä ruokamakkarat.

-Tarkkaan valituista resepteistämme löytyy niin vanhoja, perinteitä kunnioittavia herkkuja kuin uusia tuulia noudattavia tulevia klassikoita. Meille on tärkeää vastata asiakkaiden toiveisiin ja tarjota heille jatkuvasti uusia makuelämyksiä. Olemmekin panostaneet myös erikoisruokavalioihin ja leipomotuotteisiin. Tämän hetken suosikeiksemme ovat nousseet uunikinkku, vegaanin kasvispihvi sekä lihapiirakka, jatkaa Mattila.

Palvimestareiden toimitilat sijaitsevat Alastarolla, Loimaalla, mutta yrityksen toiminta-alue on koko Suomi.

-Palvelutiskituotteitamme myydään niin kauppahalleissa ja herkkukaupoissa kuin hyvin varustelluissa päivittäistavarakaupoissakin. Kuluttajapakattuja tuotteitamme saa päivittäistavarakaupoista valtakunnallisesti. Asiakaskuntaamme kuuluvat myös ammattikokit ja -keittiöt sekä ravintolat.

Asiakaspalvelu on ollut aina Palvimestareissa avainasemassa. Tänä päivänä perinteisten lihaherkkujen rinnalle on noussut voimakkaasti myös uudet maut sekä erikoistuotteet – ruuan maku ja laatu kulkevat aina ensisijaisina tärkeysjärjestyksessä.

-Tärkein voimavaramme on aina ollut sitoutunut henkilökuntamme. Kaikki 40 työntekijäämme, edustajat, myyjät sekä Alastaron keittiöissä hääräävät ruoka-alan ammattilaiset ovatkin osa Mattilan perhettä, päättää Mattila.