Lähituottaja: Lindroosin Puutarha Oy


21.4.2021

Lindroosin Puutarha on yli 80-vuotias perheyritys, joka sijaitsee Piikkiössä. Se on perustettu vuonna 1940. Vihannekset kasvatettiin avomaassa ja kasvilavoilla ennen ensimmäisen kasvihuoneen hankkimista vuonna 1950. Samoihin aikoihin yrityksen valikoima kasvoi kasvisten lisäksi kesä- ja sesonkikukilla, jotka kuitenkin poistuivat valikoimasta 1990-luvulla. Nykyään valikoimaan kuuluvat ympärivuotisesti viljeltävä salaatti ja tomaatti sekä kesäkaudella myyntiin kasvatettava kurkku, paprika ja muut erilaiset kausituotteet.

Tila on kasvanut vuosien saatossa alle 100 m2 kasvihuonepinta-alasta nykyiseen 11 600m2. Puutarha työllistää vakituisten työntekijöiden lisäksi myös kausityöläisiä.

Lindroosin Puutarha huomioi toiminnassaan myös ekologisuuden.

-Puutarhan lämmitys hoidetaan koimaisella biolämmityslaitoksella. Kaikki tomaatit, kurkut ja paprikat kasvavat kotimaisessa turvemullassa. Biologinen torjunta on ollut käytössämme jo 25 vuoden ajan, heti vaihtoehdon tultua markkinoille. Myös pölytys on hoidettu kimalaisten avulla jo 25 vuotta, kertoo viljelijä Jussi Lindroos.

Tilan tuotteet toimitetaan kauppoihin samana päivänä, kun tilaus on saatu. Toimitus tapahtuu oman kaluston ja kuljettajan voimin. Näin pyritään varmistamaan se, että tuotteet ovat tuoreita ja toimitukset täsmällisiä. Tuotteita myydään myös Turun Kauppatorilla.