3.2.2021
Olipa kerran maatila, joka EU:hun mentäessä alkoi miettiä, miten jatkaa eteenpäin. Myisikö kananmunat muihin pakkaamoihin vai perustaisiko oman? Näin syntyi 90-luvun loppupuolella Kurjessuon Munapakkaamo.
Tilalla on tällä hetkellä viidestä kuuteen työntekijää ja se hankkii kananmunia myös muilta tiloilta. Tila sijaitsee Paimiossa, joten siellä koetaan olevan lähituottajia Turun talousalueella. Alussa toiminta oli pienempää, mutta vähitellen yritys alkoi saada lisää kauppoja, joihin toimittaa munia.
-Muistan vielä kevään 2005, kun soitin valikoima-asiantuntija Laurenin Jukalle, että kiinnostaisiko Turun Osuuskauppaa 30 munan säästöpakkaus. Sen menekkiä kokeiltiin ensin Prisma Myllyssä ja syksyllä pakkaus saatiin myyntiin muihin TOK:n Prismoihin ja S-Marketeihin. Yhteistyö Turun Osuuskaupan kanssa on siis jatkunut jo yli 15 vuotta, kertoo yrittäjä Sauli Kurjessuo.
Tilan kanojen rehu tehdään oman tilan viljasta. Tuotteet jaetaan kauppoihin tilan toimesta. Oma jakelu ilman tukkuporrasta takaa tuotteiden tuoreuden kaupan hyllyllä.
-Nuorempi polvi on myös vahvasti mukana tilan toiminnassa, joten yrityksen tulevaisuus näyttää siltäkin osin hyvältä, hymyilee Kurjessuo.
4.10.2024 | Paikallisia uutisia | Tapahtumat
26.9.2024 |